sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Vermon poniravit 8.6


Tänään vietettiin siskon kanssa aamupäivä Vermossa, kuvaamassa poniraveja. Itseäni ei niin hevoslähdöt kiinnosta, ponilähdöt ovat paljon enemmän minun mieleeni, enkä lähdekkään helposti edes katsomaan raveja jos siellä ei ole yhtään ponilähtöä. Tuttuja naamoja on myös aina kiva nähdä. Sää oli vähän huono, mutta muuten ei valittamista. Tuli taas hirveä hinku päästä itse starttaamaan, mutta kohtahan ne Loviisan poniravit jo onneksi ovatkin, jos sinne pääsisi lainaponilla Leijalla.
Ihan aamusta, ennen Vermoon lähtöä käytiin vielä tallilla ja oltiin mukana päästämässä hepat ekaa kertaa tänä kesänä laitumelle. Siitä tuleekin seuraava postaus, voisin koittaa videonkin väsätä.






Ravien jälkeen lähdin taas tallille, ja pikkusiskoni Laurakin tuli mukaan, ja pääsi ekaa kertaa Zokon kyytiin ja annoin hänen jopa ajaa sillä. Tämä on aika harvinaista, koska heheh olen vähän tarkka siitä miten ponia pitää ajaa, ja on ärsyttävää neuvoa toista kokoajan, mutta Lauran kanssa se ei haitannut, koska hän ei ole muutenkaan paljoa ajanut tai hevosten kanssa ollut tekemisissä niin piti vähän muutenkin neuvoa. Kiltisti Zoko oli Lauran ajaessa sillä, hieno tyttö !






Eilen taas mukanani oli äiti, ja ajettiin semmoinen 7km kevyt lenkki, hölkkäiltiin ja mentiin käyntiä myös jonkun verran. En ole täällä blogin puolella maininnut vielä, mutta Zoko on hinkannut sen harjaa ja häntää jo vähän aikaa. Olen vähän hukassa kun mikään ei tunnu auttavan. Olen monta kertaa pessyt hännän ja harjan hexocilillä ja sitten laitan kutinaan auttavaa rasvaa joka kerta kun käyn tallilla, mutta vielä ei ainakaan ole näkynyt mitään apua D: Toivottavasti minulla ei ole kohta täysin kalju poni. Onneksi ei vielä ihan kamalassa kunnossa ole, vaikka harja ainakin on kyllä vähän lyhentynyt epätasaiseksi.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti