keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Uusi kaveri !




Viime viikon lauantaina saatiin Zokon kanssa lenkkikaveriksi Zokon entinen tarhakaveri, Rolla. Rollalla alkaa nimittäin käymään yksi tyttö pari kertaa viikossa liikuttamassa sitä, niin näytin hänelle vähän maastoja. Rollalla ei vielä ole oikeastaan minkäänlaista kuntoa, kun ei sitä ole liikutettu paljoa, niin ei ollut mikään kovin hyvä lenkkikveri Zokolle, ja koko lenkki meni tosi rauhallisesti, käveltiin lähes koko matka ja välillä pysähdyttiinkin odottamaan Rollaa. Käytiin sitten Zokon kanssa vielä vähän reippaammin menemässä yksin pieni pätkä.





Eilen kävin ratsastamassa Zokolla, mentiin vain 5km pituinen lenkki, mutta tähän ei kovin kauaa mennyt, sillä kun käännyttiin takaisin, niin Zoko lähti taas viemään kiitolaukalla kotia päin, ja vauhti oli 1000m matkalla n. 2.10 min. Noin puoli kilometriä ennen kotia sain Zokon hidastamaan käyntiin, ja sitten käännyttiinkin ympäri ja käveltiin vähän matkaa takaisin päin ja tultiin rauhallisemmin sitten vielä ravissa, ja se meni ihan hyvin sentään. Suora nahkakuolain maastossa ratsastuksessa menee nyt kyllä vaihtoon, ei sillä saa mitään tehtyä, kun poni nostaa pään taivaalle ja kiitää korvat hörössä onnessaan. Noh, ainakin sillä oli hauskaa.






Olen alkanut myös liikuttaa Rollaa maanantaisin ja torstaisin, eli siitäkin saatan kertoa täällä blogin puolella. Rolla on 4v shetlanninponi, ja luonteeltaan vähän riiviö lapsi, mutta päättäväisen ja ponille oman paikan näyttävän ihmisen kanssa se on oikein fiksu tyttö, vaikka testaileekin aina vähän jos pääsisi helpommalla.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Näyttelyt Savijärvi 29.9.2014



En ollutkaan maininnut aikasemmin täällä blogissa, että ollaan menossa näihin näyttelyihin. Se oli vähän semmoinen hetken päähänpistos ilmoittaa Zoko tuonne näyttelyyn. Mittaustulosta mentiin hakemaan, ei meillä oikein mitään odotuksia ollut tänne Vermon näyttelyiden perusteella.
Mittauksessa selvisi että Zokon säkä- ja lautaskorkeus on kummatkin 129cm, eli ollaan vielä rajoissa, että päästään raveihin, siellä kun b-ponien raja on se max. 130cm.
Näyttelyistä irtosi II-palkinto, mihin olen kyllä todella tyytyväinen ! Pisteet olivat myös aika hyvät.




Zoko käyttäytyi tuolla todella paljon paremmin kuin Vermossa, ei voi muuta kuin olla ylpeä pikkuisesta! Heidi esitti Zokon tällä kertaa, koska hän on vähän kokeneempi kuin minä, mullahan eka kerta esittäjänä oli tuolla Vermossa. Käynnissä Heidi käveli vähän liian reippaasti, niin että Zoko joutui välillä ravaamaan vähän, mutta ravin Heidi ainakin esitti tosi hyvin, ja siitähän irtosi sitten tosi hyvät pisteet.




Siinä vielä pisteet, mitään kirjallista arvostelua ei ole missään esillä.

perjantai 3. lokakuuta 2014

VIDEOPOSTAUS !

Tein videopostauksen tiistaista:


Rakennekuva aika taas


Melkeipä perinteeksi muodostunut kuukausittainen rakennekuva aika on taas. Joka kuukausi ollaan otettu Zokosta loppukuussa rakennekuva, jotta näkisi onko ulkonäöllisesti tapahtunut kehitystä. Ainakin näkee miten Zokon harjalle ja hännälle on kesän aikana käynyt. Ja on muuten poni jo kasvattanut itselleen hirmuisen talviturkin, ja hikoaakin melko nopeasti lenkillä, vaikka mentäisiin kevyesti. Tällä tallilla ei vaan ole oikein mahdollisuutta klipata ponia oikeastaan (koska loimitus). 




Keskiviikkona käytiin ajolenkillä pitkästä aikaa, ja se meni tosi hyvin, ja muutenkin poni käyttäytyi tosi kivasti. Koko lenkin oli ponilla korvat hörössä ja innokkaana lähti. Kyllä teki loma tytölle hyvää.



keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Loman jälkeen


Hiitin jälkeen vielä perjantaina Zoko sai liikkua. Heidi juoksutti ponin, ja kävi vielä selässäkin kun annoin hänelle luvan vihdoin. Heidi liikutti sen siksi, että Zokolla oli kengitys. Se oli sovittu kahdeksi, ja minun piti myös päästä koulusta kahdelta. Busseja ei kuitenkaan olisi mennyt kuin vasta puolen tunnin päästä. Onneksi pääsimme kuitenkin vartin etuajassa, ja niinpä juoksin bussipysäkille, ja ehdin juuri 13.45 bussiin, ja niinpä pääsin itse katsomaan kengitystä. Olin tosi ilonen kengityksen jälkeen, sillä se sujui paremmin kuin ikinä ennen! On tuottanu tulosta jokapäivänen kenkien naputtelu kaviokoukulla/vasaralla.
Keskiviikkona Zokolle tuli eläinlääkäri, joka raspasi pikkuisen hampaat. Samalla Zokolta irtosi yksi hammas. Poni oli rauhoitusaineen takia kuulemma ihan humalassa, ja roikkui naruissa vielä pahemmin kuin normaalisti. Raspausta en päässyt itse katsomaan, koska koulu, mutta Heidi oli paikalla.



Perjantaina aloitettiin kevyesti loman jälkeen. Hassuteltiin kentällä seuranamme Tuutikki ja Heidi. Aluksi Heidi juoksutti Tuutikkia toisessa päässä, ja minä ja Zoko harjoteltiin vähän pysähtymistä ja peruuttamista yms. taluttajan kanssa. Sitten saatiin idea, että jos vähän irtojuoksutettaisiin yhdessä Tuutikkia ja Zokoa. Aluksi se sujui ihan hyvin, ja Zoko näytti niin makeeta ravia että! Mutta sitten Zoko päätti tunkea väkisin Toon ja aidan väliin, mitä Tuutikki ihmetteli ja pukitti vähän. Zoko pelästyi sitä, ja hyppäsi aidasta läpi. Kentän vieressä on aitaus, ja hetken Zoko siellä pällisteli, mutta Sitten Tuutikki tajusi, että aita on maassa, ja lähti talliin päin. Zoko pinkoi perässä, ja menikin sitten suoraan talliin, ja Tuutikki päätyi sitten yhteen tarhoista. Käytiin vielä kentällä kävelemässä ja rauhoittumassa vähän, ja sitten vietiin hepat talliin, ja sen jälkeen ei muuta kuin aidan korjaus puuhiin (y). Onneksi ei käynyt taas mitään pahempaa.
Sunnuntaina päätin lähteä Zokolla maastoon, ja Heidi tuli kuvaamaan. Ajattelin mennä ihan rauhallisesti, mutta Zoko olikin eri mieltä. Meno matka sujui hyvinkin rauhallisesti, mutta kun lähestyttiin kääntymis paikkaa niin kaikki äänet oli ponin mielestä tosi pelottavia. Kun nenä oli kotia kohti, niin tuli hirveä kiire. Pysäytin ponin sitten kerran, kun se lähti omin lupinensa raviin, ja sitten peruutettiin vähän. Sen jälkeen käveltiin  vähän matkaa, ja annoin sen sitten ravata, ja kun se tuntui ihan ookoolta, niin sitten ajattelin laukata vähän. No siitä se vauhti sitten lähtikin vain kiihtymään ja pian mentiinkin ihan täyttä vauhtia, vaikka kuinka roikuin ohjissa. Lopulta sain Zokon hidastamaan sen verran, että sain sen käännettyä takaisin päin.



Mentiin siinä sitten muutamaan kertaan edes takas, kotiin vähän vauhdikkaammin kuin tarkoitus, kunnes sitten päästiin suht rauhallisesti, ja sitten annoin ponin kävellä loppumatkan kotiin. Ihan ymmärrettävää, että ponilla on vähän energiaa loman jälkeen, ja tuota lukuun ottamatta käyttäytyi kumminkin tosi hyvin.