Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvailua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvailua. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kolme karkulaista ja päivystysreissu



Moikka!
Zoko sai liikkua viikonloppuna ihan kunnolla, perjantaina käytiin ajolenkki, lauantaina poni pääsi juoksemaan laitumella, ja sunnuntain hiittityylisestä lenkistä kerroinkin jo viime postauksessa videolla.
Lauantaina meillä oli taas Heidin kanssa pääpointtina saada kuvia hevosista, ja päätettiin sitten laittaa Too ja Zoko samaan aikaan laitumelle juoksemaan. Ne on kerran aikaisemminkin juosseet yhdessä irtona, ja silloin se päättyi niin, että molemmat juoksivat tallin pihassa irtona, ja puolet kentän aidasta oli maassa.
Zoko on vähän irtojuoksutuksessa sen verran nihkeä, että sitä saa komentaa vähän, jotta se liikkuu, ja etenkin jos muita hevosia ei ole näköpiirissä, se vetää semmoset paineet, että yksinkin melko usein päätyy juoksemaan aidan väärällä puolella.



Tälläkin kertaa Zoko oli vähän nihkeä juoksemaan, Too olisi kyllä mennyt jo pienestä maiskutuksesta, mutta Zokoa piti vähän enemmän käskeä. Se sitten taas päätti, että nyt on juostu tarpeeksi, ja ponkaisi portista yli. Too mietti hetken perässä, mutta meni sitten myöskin läpi aidasta. Zoko antoi onneksi helposti kiinni, ihan tuttu juttu hänelle jo.. Too taas keräsi sen verran painetta, että Heidillä kesti vähän pidempään saada se kiinni, mutta molemmat juoksivat siis tyhjänä olleeseen tarhaan, ja siellä Too jatkoi hölkkäilyä.
Kun molemmat oli saatu kiinni, vei Heidi Toon talliin, ja otettiin Zokon kanssa vielä vähän poseeraus kuvia.




Kävin myös selässä, ja otettiin pari laukka pätkää, mutta siinä sai olla ponin liikutus, kun vapaapäivä sillä ihan virallisesti kuului olla. Tiukkaa reeniä vaan, että saadaan kirittyä sairaslomalla tulleet kilot kuriin.
Tämän jälkeen kuvattiin vielä Toota hetki, ja sitten Heidi haki Roon, jolla päätti mennä ilman satulaa.
Parit ravipätkät Heidi ehti ottaa, kun sitten tasapaino petti, ja Roo pääsi vapaaksi. Portti oli jo valmiiksi hajalla, joten Rookin pääsi juoksemaan tallin pihalle.



Heidi sai Roon kiinni, ja mei takaisin selkään, ja yritti vielä ottaa ravia, mutta tippui taas, ja tällä kertaa Roo potkaisi Heidistä vauhtia hokkikengällä, ja siihen sai jäädä Roon liikutus, ei muuta kuin kuskaamaan Heidiä lääkäriin tikattavaksi. Aika pahaa jälkeä tuli kyllä, mutta ei onneksi sen pahemmin käynyt. Heidin blogiin tulee varmaan tarkemmat selitykset tästä tarinasta, jos kiinnostaa.

Maanantai ja tiistai Zokolla on vapaata, sillä viikonloppuna liikuttiin sen verran paljon, ja tänään olen työssäoppimassa niin myöhään, että en viitsi varmaan mennä enään tallille.



sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Vain taivas on rajana.. tai lumihanki



Zokon haavat vuohiskuopassa ovat edelleen kipeät, mutta tänään poni ei ontunut, ehkä vähän varoi sitä jalkaa, mutta oli lähes normaali. Lähinnä kuvaus mielessä lähdettiin laitumelle kahlaamaan lumeen, ja otettiin siellä muutamat ravi- ja laukka pätkät. Ponilla oli suora nahkapäällysteinen ravikuolain suussa, eikä sillä ole oikein ratsastaessa mitään sananvaltaa poniin, joten vähän mua vietiin taas.



Meillä oli laitumen portti auki, ja poni rynnisti muutaman kerran siitä pihalle, ja teki äkkikäännöksen tallille päin, ja kaksi kertaa pääsi tasapaino pettämään, ja pääsin maistamaan lumihankea. Zoko oli niin tyytyväisen näköinen, kun sai nakattua minut alas, ja läheisessä tarhassa myös hevoset katselivat tyytyväisen näköisenä, kun joku vähän jekutti ihmistä.





Tänään pääsin myös ensimmäistä kertaa ikinä ratsastamaan Heidin hevosella Tuutikilla. Zokon jälkeen tämä n. 170cm lämminverinen tuntui pikkasen isolta ja pelottavalta, liikkeet oli niin suuret :D Noh, meni ihan hyvin, selvisin sentään hengissä.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Loviisan poniravit 13.6


Aarteen Jenni/Milana Ahtiainen ensimmäisessä startissaan 3. ajalla 3.08,0

Moikka!
Lauantai aamupäivä meni Loviisan raveissa, ja postauksen kuvat siis sieltä. Jos joku vielä kaipaa kuvia viestiä vaan fb:ssä. Karsin tosin todella rankalla kädellä kuvia, eli kaikista poneista ei enään ole kuvia.

Perjantaina kumminkin menin tallille, ja ajoin molemmat ponit. Kummallakin ajoin sen 8km.
Pitäisi päästä molempien ponien kanssa taas hiitille, että päästäisiin ottamaan kunnolla vauhtia, kun kotona ei samallalailla päästä ottamaan vauhtia, kun meidän maastot on sen verran mäkisiä, että siellä pääsee kovaa vaan melko lyhyitä pätkiä.
Jäin taas yöksi tallille, ja lauantaina aamutallin jälkeen lähdin siis Loviisaan.

Hietarannan Romeo/Satu Penttinen juoksi uransa toiseen voittoon uudella ennätyksellään 2.09,6

Jaguar dar/Jenni Rautiainen aloitti uransa hienolla voitolla aikaan 2.34.8

Kun pääsin iltapäivällä Loviisasta takaisin tallille, oli hirmuisen kuuma. Toisaalta hyvä, että nyt sentään huomasi, että on tosiaan kesä, kun aiemmin on ollut niin viileää.
Lähdin vielä maastoon ratsastamaan Zokon. Alkuun koitettiin harjoitella vähän montea. Poni oli ihan kummissaan, että mitä se mamma tekee sielä selässä, ja hipsutti pienintä raviaan mitä pystyi, mutta pari pätkää meni ihan mukavastikkin.
Puolimatkassa ajattelin säästää jalkojani, ja säädin normi jalkkarit. Kierrettiin n.8km pituinen lenkki, ja loppu matkasta sitten myös laukattiin enemmän. Lenkki meni tosi kivasti, mutta sen jälkeen olin niin väsynyt, että en enää Rollaa jaksanut lähteä liikuttamaan.

Lennartson/Piatta Pöyry ja Uudenmaan poniraviliiga-poni Kattedals Loke/Mats Havulehto

Miniatyr/Pinja Iltanen ottivat yhteisen uransa toisen voiton aikaan 1.49,,3

Zoko on muuten nyt sitten Ellan ja Rollan kanssa samassa tarhassa. Se ei ole hangannut tukkaa yhtään niin paljon, kun aikaisemmin, mutta ei ole lopettanutkaan täysin.
Erehdyin lauantaina laittamaan Zokolle ötökkäloimen päälle, ja päivän aikana se oli saanut sen hangattua rikki, kun siellä niiden tarhassa on semmoinen rakennus, niin sen kulmaa vasten se raaputti itseään.

Ensiviikon tiistaina me lähdetään mökille, ja ponit saa viettää lomaa viikon.

Pomona/Mats Havulehto voittivat tänäkin vuonna lähtönsä Loviisan poniraveissa, sekä tekivät uuden SE-ajan 2.09,4

Rain/Julia Suntio pinkoivat sijalle 3. ajalla 2.22,4

Smedens max speed/Henriikka Rantanen

Soul sister/Jenni Rautiainen hallitsivat lähtöään alusta loppuun uudella ennätyksellään 2.40,2 

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesäkesäkesä


Moikka taas, ja oikein mukavaa kesälomaa kaikille joilla loma nyt alkoi!
Itse pääsin lomalle jo torstaina, ja sain tosi hyvän todistuksen, sekä stipendin. Nyt voi olla tyytyväinen itseensä.
Palataan vielä viime viikkoon. Keskiviikkona ajoin Rollan, ja juoksutin Zokon sivuohjien kanssa. En muista enään millainen lenkki mentiin Rollan kanssa, mutta luultavimmin 7km ajettiin suht reippaasti. Zoko meni juoksutuksessa ihan kivasti, laukat vaan on sille aika hankalia ympyrällä, ja sivuohjien kanssa vielä hankalampia, joten muutaman yrityksen jälkeen otin sivuohjat laukkojen ajaksi pois. N. 30 min juoksutin ponia, ja se tuli vähän hikeenkin.



Torstaina tulin päättäreiden jälkeen melkein suoraan tallille, eli mekko päällä tallille menin. Vähän tallilaiset ihmetteli, että kuinkas sitä noin hienona ollaan. Vaihdoin vaatteet sitten, ja mentiin Heidin kanssa kuvaamaan heppoja laitsalle. Oli tosi hauskaa, kuten kuvista saattaa huomata. Keksittiin soittaa kännykästä hevosen hirnuntaa, jotta hevoset laittaisivat korvat eteen, ja nostaisivat päänsä heinistä, ja varsinkin Zokon ja Roon reaktiot oli kyllä niin hauskaa katsottavaa.

Kuvaamisten jälkeen lähdettiin vielä ajamaan Zoko, ja otettiin Rolla peräponiksi. Lenkki meni ihan kivasti. Mentiin taas n.7km ja suht reippaasti.
Ajon jälkeen kun kamat oli laitettu pois, niin menin vielä syöttämään Zokolle vihreää.
Sen jälkeen alettiin tekemään iltatallia. Olin Heidin kanssa tallilla yötä, itse olin vain to-pe, Heidi oli koko viikonlopun.



Seuraavana päivänä autoin Heidiä tallin siivoomisessa yms, aamutalliin en jaksanut herätä. Kun talli oli hoidettu, Heidi hieroi Rollan ja Ellan, ja sillä aikaa kun Heidi hieroi Rollaa, minä harjasin Ellaa, jotta mammakin saisi välillä vähän huomiota.
Sen jälkeen lähdettiin Heidin ja Toon mukaan Zokon kanssa maastoon. Mentiin pelkällä satulahuovalla, koska en tykkää mennä satulalla, sillä istun jotenkin niin vinossa, että satula karkaa oikealle. Ehkä tämä ilman satulaa meno suoristaisi minut.



Mentiin aika lyhyt lenkki, joku 5km. Laukkailtiin aika paljon, ja Zoko meni yllättävän kivasti. Laukat nousi tosi helposti verrattuna aiempiin kertoihin. Lenkin jälkeen minulle tulikin aika kiire lähteä bussiin, mutta ehdin kuitenkin.
Lauantaina oltiin pikkusiskoni kanssa Linnanmäellä, ja Zoko sai viettää vapaapäivää.
Eilen kävin moikkaamassa Zokoa, kun äiti lähti hakemaan Heidiä tallilta. Hoidin vaan ponin hännän, jota se on alkanut hinkuttaa vähäsen jo. Tuo aine on tuntunut toimivan ihan ok, kun ei ole hinkutus vielä pahentunut.



Myös Rollaa ja Ellaa kävin moikkaamassa sen verran, että syötin niille vähän leipää.
Tänään olisi myös tarkoitus mennä tallille, ja ajaa molemmat ponit. Tässä alkuviikosta pitäisi myös molemmilla poneilla olla kengitys, mutta en varmaan pääse itse katsomaan kengitystä, kun menen kaverille Helsinkiin ti-ke.

Ja vielä loppuun kerron, jos en vielä ole sanonut, niin meidän suunnitelmat muuttuivat taas, eli depyyttistartti ei olekkaan Loviisassa, vaan nyt tähtäimenä on Orimatilan poniravit 26.7. Molemmille poneille vaan 1000m matka, ja paalulta 3.30 Rollalle, ja Zokolle 2.45

lauantai 7. helmikuuta 2015

Pidempiä lenkkejä


Moikka taas!
Meillä vaihtui koulussa jakso, ja asiakaspalvelukin alkoi. Aina torstaisin siis tehdään klo 8-14 ihan oikeita asiakkaita. Viime torstaina jännittikin ihan hirveästi, mutta eka asiakkaani olikin tosi mukava ja vaikka en sitä työtä ollutkaan ikinä harjoitellut aiemmin, ei ollut mitään hätää, koska opettajat tietenkin olivat lähes kokoajan vieressä auttamassa. Mutta tosiaan, jakson vaihtuminen toi mukanaan reippaasti lyhyemmät päivät, pääsen joka päivä keskiviikkoa lukuun ottamatta (jolloin pääsen klo 13) jo klo 14. Tallilla käynnin kannalta tosi kivaa, että pääsee valoisaan aikaan liikuttamaan poneja.
Säät ovat nyt olleet aika kamalia, joko tiet on peilijäätä, polviin asti suojalunta tai sitten tulee jäätävät tilsat. Kevät olisi jo todellakin tervetullut.


Tällä viikolla ajoin Zokon kolmena päivänä, tämä päivä mukaan lukien. Torstaina oli kevyt päivä ja ratsastin ponilla vain vähän ilman satulaa laitumella, missä lunta oli Zokon polviin asti. Kierrettiin laidun pariin kertaan, otettiin vähän ravia ja pari laukkaa. Siitä ei oikein tahtonut tulla mitään, kun Zoko vain pysähteli kaivamaan lunta, ja työntämään päänsä niin syvälle lumeen kun sai. Hölmö poni..
Keskiviikkona käytiin päälle 9km lenkki, ja ajattelinkin, että voitaisiin alkaa vähän mennä pidempiä lenkkejä Zokon kanssa, kun nyt ollaan melkein koko talvi pysytty aika lähellä kotia, ja menty max 7km lenkkejä.
Tänään mentiinkin n.12,5 km pituinen lenkki, Heidi kyydissä ja kuvaajana mukana. Aikaa lenkkiin meni 1,5h, mentiin lähes koko matka hölkkää alamäet käveltiin ja sen verran, että Heidi ehti välillä juoksemaan edellemme, että saisi räpsittyä muutaman kuvan. Ajettiin sellaisessa paikassa, missä en ole ennen Zokon kansa käynyt, ja tuntuukin, että tyttö on parhaimmillaan uusissa paikoissa, niin reippaana se meni, vaikka olihan ne uudet maisemat välillä vähän pelottaviakin ponin mielestä.



sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kuvailua



Zokolla oli tänään vapaapäivä, mutta koska menen jokatapauksessa tallille, oli vapaapäivä tai ei, niin päätettiin Heidin kanssa mennä kuvaamaan Zokoa ja myöhemmin Tuutikkia laitumelle. Siellä oli todella kuuma, ja vaikka vähän tuulikin, niin paarmoja riitti. Kuvausreissumme jäi aika lyhyeksi, kun Zokoltakin meinasi hermot mennä.



Ehdittiin kumminkin ottaa muutamat rakennekuvat ja kokeiltiin Zokon kanssa juosta, mutta Zoko oli vähän turhankin vauhdikas, kun oisi halunnut vain nopeasti takaisin talliin viileämpään. Kävin vielä vähän nopeasti Zokon selässä, tälleen luomuna tällä kertaa, pelkällä riimulla.


Käveltiin pari ympyrää vain siellä, ja sitten lopetettiin ponin rääkkääminen, ja päästettiin se takaisin sisälle, jossa se meni heti piehtaroimaan.


Tässä taas kuukauden reenin tulosta. Tämä kuva siis tuorein ja alemmat järjestyksessä.