Näytetään tekstit, joissa on tunniste © Arja Wallin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste © Arja Wallin. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. elokuuta 2015

Ratsastusta


Moikka!
Tiistaina päätin pitkästä aikaa ratsastaa Zokolla kentällä ihan "kunnolla". Olin aluksi menossa tallille jo aamusta, mutta skoba jätti tielle n. 6km päähän kotoa, joten tallille meno siirtyi sitten iltaan Heidin kyydillä. Äiti tuli myös koirien kanssa mukaan, ja tyrkkäsin hänelle sitten kameran, että saadaan pitkästä aikaa tänne jotain vähän parempiakin kuvia, vaikka tosin unohdin laittaa kameran urheilu asetukselle, ja tuolla ei salamaa asetuksella varsinkin laukkakuvat illan hämärtyessä on aika tärähtäneitä.



Aluksi käveltiin ihan muutama kierros pitkin ohjin. Laitoin jo alussa Zokolle piuhat, jotka kulkevat niskasta kuolaimen kautta mahavyöhön.
Parin kierroksen jälkeen ruvettiin menemään ympyröitä ja muutamat peruutukset otettiin myös. Ei mitään hirveän haastavaa tehty, kun poni ei periaatteessa mitään erityistä osaa. Heidi tuli Tuutikin kanssa myös kentälle tässä vaiheessa. Vähän aikaa Zokon keskittyminen herpaantui Toosta, mutta pian se taas alkoi keskittymään. Alettiin ottaa ravia, ja jatkettiin ympyröitä tehden. Vähän tyttö aluksi vänkäsi vastaan, eikä meinannut taipua, mutta kun pyysi reippaammin, eikä antanut periksi, niin kyllä se siitä lähti sujumaan. Vaihdettiin suuntaa ja ravailtiin ympyröitä toiseen suuntaan myös, Tähän, vasempaan kierrokseen Zoko oli ehkä hieman jäykempi ympyrällä, mutta vertyi siitä lopulta.




Pitkään aikaan en ole kehdannut meidän pienellä kentällä pyytää Zokoa laukkaamaan, kun se meni aina vähän kaahottamiseksi, ja hyvä kun ei aitoja myöten menty. Tällä kertaa kumminkin päätin kokeilla, nyt kun ollaan maastossa jonkin verran laukkailtu, ja laukan nostaminenkin sujuu nykyään ilman jäätävää alku kaahotusta. Yllätyksekseni laukat nousi tosi hyvin, ja poni pystyi mennä jopa kaksi kierrosta laukkaa kentällä, kun aiemmin jo puolikkaalla on tippunut laukka alas.
Otettiin tietenkin laukat vielä toiseen suuntaan, mutta sitten käveltiin vähän, kun oli melko lämmintä vielä, ja Zoko alkoi olla jo aika hiessä.
Olin tosi tyytyväinen meidän kenttä työskentelyyn tältä päivältä, ja tällä kertaa satulakin pysyi suorassa, kun aiemmin se on aina valunut oikealle, ja siksi olen mennyt lähinnä ilman satulaa tai montesatulalla viime aikoina. Ehkä olen oppinut istumaan suoremmassa.




Lopuksi käytiin vielä maastossa. Menin Zokon kanssa edeltä, kun Heidi jäi tallilaisen kanssa puhumaan jotain. Käytiin vähän laukkailemassa Zokon kanssa, ja käännyttiin sitten takaisin. Tunnetusti kotiinpäin Zoko lähti vähän vauhdikkaammin, ja vastassa tullut Too vähän pelästyi kun vauhdilla tultiin. Zoko kuumui tuosta laukkailusta aika paljon, ja ei meinannut pysyä yhtään housuissaan. Käytiin vielä yhdessä Heidin ja Toon kanssa laukkaamassa pari pätkää, ja sitten käveltiin kotiin.
Tallilla Zoko pääsi suihkuun niinkuin lähes aina lenkin jälkeen, ja sitten venyttelyt ja linimentit jalkoihin, loimi päälle ja karsinaan.





Eilen kävin ajamassa Zokolla taas hiittityylisen lenkin 8km, jäätävässä vesisateessa vaihtelun vuoksi. Jätin putsit pois tällä kertaa ja nykyään meillä on käytössä kitarauta ja kiintomartignaali. Poni meni ihan ookoo, ei mitään ihmeellisiä vauhteja, ravi oli taas vähän parempaa kuin viime aikoina on ollut, mutta vieläkään ei täysin priimaa.
Kaverini Sandra ajoi Rollalla n. 5km lenkin. Pikkuponilla ei ole nyt kenkiä kuin yhdessä jalassa, joten se oli ollut aika huono. Huomenna tai lauantaina Rolla saa kengät onneksi, ja kengitetään Zokokin.
Itse menen lauantaina tänäkin vuonna tubeconiin, joten voi olla, että en pääse ponien kengityksiä katsomaan, riippuen kumpana päivänä ne kengätään.


Nana, Luna & Dina



Meillä alkoi koulu keskiviikkona, ja tuntuu kyllä aika järkyttävältä, että nyt se loma on loppu. Mutta kai sitä taas normaaliin arkirytmiin tottuu. Meillä on tässä jaksossa mukava lukkari, mm. joka viikko perjantai on kotityöpäivä eli käytännössä vapaa :D

Mitenkäs teillä, onko koulut alkanut? Onko joku lukijoista tulossa tubeconiin?

torstai 2. heinäkuuta 2015

Riihimäen harkkarit 30.6


Tiistaina yhden jälkeen suunnattiin tallille, ja pakattiin kamat valmiiksi, ja pistettiin ponit traileriin, sekä viritettiin kärryt trailerin takaosaan kiinni. Puoli neljä päästiin lähtemään kohti Riihimäen ravirataa. En ollut ikinä käynyt ennen riksussa, tai harkkareissa, ja jännitys oli kyllä melkoinen, Varmaan lähinnä siksi, kun tuo silmäterä tekisi sielä ensimmäisen vähän virallisemman juoksunsa. Matka menikin siinä jännittäessä, ja viideltä saavuttiin perille.
Perillä saatiin portilta voilokit, ja ajettiin sitten katosten, eteen ja alettiin purkamaan kuormaa. Lähes koko matkan oli jo satanut, ja sade jatkui vielä perilläkin.
Valjastimme ponit kaikessa rauhassa, ja n.17.40 lähdettiin kävelemään varikolle.

Käveltiin Rollan kanssa pari kierrosta varikkoalueen ympäri, ja lähdimme sitten radalle lämmittelemään. Portista sisään meno oli liian pelottavaa, ja Zoko meni sitten edeltä, niin pikku Rollakin uskalsi. Hölkättiin ensimmäinen kierros suht rauhallisesti, Rolla painoi ohjille jonkun verran. Laitoin ponille pumpulit korviin, kun se säikkyi varikolla jo vähän jotain ääniä. Lämmitin kaksi kierrosta, ekalla tyttö säikkyi puskia sun muita, mutta toka meni jo paremmin. Poni tuntui ihan ookoolta, tosin vähän oli käsijarru päällä kokoajan, niinkuin Rollalla tuppaa olemaan, jos on jotain jännää ympäristössä, ja ajattelinkin, että seuraavalla kerralla laput päähän, jos keskittyisi paremmin.
Poistuttiin radalta, ja hölkkäiltiin varikolla vielä vähän, ja sitten kävelytin lähtöön asti.


Pian kello tuli 18.10, ja pistettiin sekki kiinni, ja lähdettiin radalle. Rolla tuntui tosi nihkeältä, ja liikkui juuri ja juuri volttauspaikalle. Johdettiin volttia, ja jouduin kokoajan käskemään ponia, kun tuntui, että se pysähtyy justiinsa. Päästiin kuitenkin lähtemään, ja Rolla ei oikein hiffannut alkaa juoksemaan tässä vaiheessa, vaan kaikki hurauttivat meistä ohi ensimmäiseen kaarteeseen mennessä.
Jäätiin sen verran jälkeen, että ajattelin jo, että mennäänköhän tässä jotain 4.00 min aikaa.. Takakaarteessa tuntui vihdoin, että Rolla sai vaihteen edes vähän päälle. Viimeisinä tuliin maaliin, mutta sitten kuuluttaja kuulutti, että ponilähdön kokonaisaika on 3.33, eli viimeisenä tultaessa, ja paalulta lähteneenä, se oli meidän aikamme, ja olen ihan tyytyväinen tähän. Rata oli aika mutainen sateesta, ja ponin eka kerta isomman ponimäärän kanssa, niin ei hassumpi suoritus.



Koska Heidi on liian vanha ajamaan Rollaa, ja halusin molemmat ponit harkkareihin, jouduin luopumaan Zokosta, ja niimpä Heidi ohjasti Zokoa tällä kertaa. Minulla ei ollut Zokolle kummoisempia odotuksi, kun sen ravi on nyt ollut vähän huono, niin kuin eellisessä postauksessa muisstaakseni mainitsin. Laitettiin putsit ja pintelit takasiin suojien sijaan. Epäilen, että suojien muovipala saattaa hangata Zokoa vähäsen, ja siksi laitettiin pintelit.
Heidi lämmitti Zokoa kolme kierrosta, ja tälläkin tammalla ensimmäinen kierros ainakin meni vähän rataa ihmetellessä ja säikkyessä. Lämmitys meni hyvin, ja ravi rullasi ihan kivasti, kunhan tuki ponia tarpeeksi, mutta ero viime kertaan oli kuulemma huomattava, eli kaikki nämä muutokset, ja hieronta oli ihan hyödyllistä ilmeisesti.

Itse startista Heidi sanoi, että tuntui aluksi ainakin, että Zoko vaan hölkkäsi, ja ei viitsinytkään käskeä hirveästi, että mielummin oppii vähän tuota porukassa menoa. Kumminkin, sinne aika kärkeen Zoko lähti jo alussa, ja maaliin saapui sitten toisena, ja loppusuoralla Zoko sai jo vähän pinkoakin, kun oli sen verran kova shettis vastassa. Ensimmäisenä maaliin tulleen aika taisi olla 2.34, ja Zoko oli lähes tämän rinnalla, joten suht sama aika näillä oli. Pari ihan pientä haparointia Zoko oli ottanut takapäällä, mutta muuten meni tosi hyvin, ja kumpikaan poni ei siis laukannut kertaakaan :)
olen molempaan tositositosi tyytyväinen.



Startin jälkeen purettiin ponit kuraisista kamoista, ja huuhdeltiin vesiletkulla.Laitoin Zokon jalkoihin linimentit ja villapintelit ja juotettiin ponit. Sen jälkeen laitettiinkin ponit koppiin, ja Zoko joka yleensä vähän miettii hetken koppiin menemistä, lähes juoksi traileriin, varmaan kun näki heinäverkon siellä.

Nyt olen tallilla yötä taas, ja huomenna on luvassa ponien valjaiden puhdistusta ja rasvausta, sekä hiitille meno Heidin+Toon ja Matin+Kasteen avuksi. Myös ponit pääsee huomenna kevyehkölle lenkille, varmaan 6 km mennään molempien kanssa.
Tänään käytiin myös Vermossa katsomassa, kun meidän entinen Tallilainen Lasse ajoi hevosellaan, sekä käytiin hakemassa hevarilta tilaamamme tavarat. Voitto tuli Lasselle Mayalla, ja mulle tuli hevarilta kenkiä Zokolle, ja laput Rollalle. Ravikauppa.fi:n autosta hain vielä uudet painoputsit Zokolle, 110g painoiset s koon putsit. Nuo mitkä mulla ennestään on, niin vetelevät hokkikelien jäljiltä viimesiään, ja on vähän naftit.


perjantai 12. syyskuuta 2014

Hiitillä 4.9.


Viime viikolla käytiin Zokon kanssa taas hiitillä. Sehän oli nyt tytön toinen kerta ikinä. Kaveriksi saatiin tällä kertaa Manni mukaamme.
Suoraan koulusta taas lähdettiin tallille äitin ja Heidin kanssa, ja siellä pistettiin kamat kasaan ja harjattiin Zoko. Sitten laitettiin poni koppiin ja suunnattiin Sannaisiin hakemaan Manni kyytiin. Hoidettiin pikaisesti kamat kasaan ja laitettiin toinenkin poni koppiin. Zoko hörisi niin suloisesti Mannille ja toiste päin, mutta muuten ei kaveri paljoa kiinnostanut, vähän haistelivat toisiaan ja se oli siinä.
Viritettiin Mannin kärryt Zokon kärryjen päälle narujen avulla ja sitten jatkettiin matkaa Loviisaan.


Matka meni muuten hyvin, mutta kesäihottumallisena Manni hinkutti pyllyään traikun takapuomiin niin kovasti, että koko traileri huojui, ja sen tunsi autossa asti. Perillä radalla huomattiin, että Manni oli saanut ihan karvatkin hinkutettua pois, ja iho punotti aikalailla. Ei siinä oikein mitään voinut tehdä asialle, joten laitettiin vaan ponit normaalisti valjaisiin, ja sitten lähdettiin radalle.


Lämpättiin 2000m ja sitten harjoiteltiin kaverin kanssa volttaamista 1100m paalulla, ja se sujui ihan hyvin. Ajettiin yksi kierros, ei mitenkään täysiä, mutta reipahkolla ravilla. Tämän jälkeen käännyttiin kilpailusuuntaa vastaan, ja hölköteltiin 1600m paalulle, ja siellä taas harjoiteltiin volttausta. Siellä kun lähdettiin pitkään volttiin, niin Zoko oli ihan ihmeissään, että eihän näin voi mennä kaverin kanssa, ja vähän pelleili ja pomppi. Jatkettiin vielä sitten volttausta, ja toisella yrittämällä päästiin jo matkaan. Tämä kierros mentiin taas reippaammin, ja Manni laukkasikin vierellä, kun ei muuten perässä pysynyt. Zokoa ei vieressä laukkaava kaveri haitannut, vaan meni itseasiassa koko hiitin ilman yhtäkään laukka-askelta!

Hiitti sujui kaiken kaikkiaan tosi kivasti, Zoko vastasi kaverille hyvin, mutta muuten ei voinut enempää kiinnostaa, kunhan vain edellä pääsi menemään. On sillä sitä kilpailupäätä siis :)


Kuvat © Arja Wallin

lauantai 30. elokuuta 2014

Porvoon paikallisravit 23.8



Viikon myöhässä kirjottelen taas. Jotenkin ei inspaa yhtään kirjoittaa blogiin, eikä tosin kuviakaan Zokosta ole, enkä viitsi kuvatonta postausta tehdä, kun en itsekkään sellaisia jaksa lukea.

Puolikuntoisena lähdin viime lauantaina Heidin ja äitin kanssa Sannaisiin laittamaan ponit valmiiksi, ja sitten matkustettiin lyhyt matka Porvoon radalle. Oltiin ihan hyvissä ajoin paikanpäällä, ja taluteltiin jonkun aikaa Mannia ja Leijaa varikolla. Sitten laitettiin ponit valjaisiin, ja jotkut tytöt tulivat kyselemään poneista. Ihan mukavaa, että jotkut tulee ihan tuntemattomille jutustelemaan.

Lämppäsin Mannia radalla kaksi kierrosta, ensimmäinen kierros hölkkäiltiin sekki auki, ja toiselle kierrokselle pistettiin sekki kiinni. Jo toisen kierroksen alussa Manni otti laukan, ja annoin sen sitten laukata vähän, ihan vain testatakseni miten se toimisi Mannilla. Sitten jatkettiin loppu kierros reippaammassa ravissa ja Manni tuntui aika hyvältä.



Sitten laitettiin ponit seisomaan kopin taakse muiden ponilähtöjen ajaksi, ja katsoin muut paitsi meitä ennen olevan lähdön, sillä kun sen lähdön ponit lähtivät esittelyyn, niin mentiin Heidin kanssa varikolle kävelemään/hölkkäilemään poneilla. Olin vähän pihalla tosta esittelystä taas vaihteeksi, kun kukaan ei kerääntynyt varikolla jo valmiiksi jonoon.. Onneksi minun perässä tulevan ponin kuski huikkasi mulle, että menen hänen eteen. Esittelyssä Manni vielä meni ihan kivaa ja reipasta ravia, mutta kun päästiin voltista tokalla matkaan, niin poni oli ihan unessa. Ja aina kun vähän käski niin meinasi tulla laukka, joten tultiin sitten Mannin omaa vauhtia, ja viimeiseksihän siinä jäätiin.

Tämä oli nyt poikien viimeinen startti luultavasti, ja ne ovatkin palanneet normaaliin ratsuponi arkeensa.
Heidillä ja Leijalla startti menikin yllättävän hyvin, ja he tulivat toisiksi! Rahaa tuli heille 50€ ja meille se 20€ minkä kaikki hyväksytyn juoksun tehneet saivatkin. Heidi taas varmaan kirjoittelee omaan blogiinsa Leijan juoksusta, ellei ole jo kirjoittanut. Käyhän kurkkaamassa :)


Kaikki kuvat © Arja Wallin