keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kuulumisia


Toissapäivänä käytiin Zokon kanssa taas 10km lenkki ajaen, ja otin kameran mukaani ihan huvin vuoksi, vaikka tiesinkin, että en saa muuta kuin pyllykuvia. Mutta onhan sekin kai tyhjää parempi.

Zokon kaviot on kestänyt nyt ihan hyvin, vaikkakin ovat kuluneet hieman röpelöisiksi kovien teiden takia. Sillöin tällöin olen lenkin jälkeen vähän raspilla tasoitellut niitä kavioita.
Tänään Sandran isä tuli kengittämään Zokoa aamusta 8 jälkeen, ja se ei ollut ihan paras ajankohta, kun Zoko olisi varmaan halunnut laitumelle muiden kanssa, ja muutenkin oli vähän hassuna. Jari sitten vain lyhensi kavioita ja vuoli niitä, ja sovitteli kenkiä, kun ei siitä oikein tullut mitään kun Zoko pyöri ja riekkui sen verran. Maanantaina sitten hän tulee lyömään kengät kiinni.



Me mennään muuten tämän hetkisten suunnitelmien mukaan lauantaina hiitille Loviisaan Zokolla. Mielenkiinnolla odottelen miten lastaukset yms. sujuu, ja tietenkin itse hiitti, kun ekaa kertaa mennään. Zoko saa juosta hiitin ilman kenkiä nyt, vaikka tarkoituksena olisikin ollut, että ne kengät olisi ollut jalassa. Mutta hyvin Zoko pärjää ilmankin kenkiä kun on niin vahvat kaviot.


Laitoin tämän kuvan tänne, kun siirsin tänään kännykästä kaikki kuvat koneelle. Tämä kuva on siis jo melko vanha, mutta tosiaan siinä on kuvia joita tilattiin vähän aikaa sitten.




Eilen ja tänään juoksutin Zokon, tänään sen takia että rauhoittuisi vähän, vaikka tarkoituksenani oli pitää Zokolla vapaapäivä. Eilen juoksutus sujui tosi hyvin, laukatkin nousi ilman piiskaa. Tänään kumminkaan ei meinannut laukat nousta ensin, mutta toiseen kierrokseen sujui jo paremmin.


Pitkästä aikaa kaikki postauksen kuvat © Jenni Wallin

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kuvailua



Zokolla oli tänään vapaapäivä, mutta koska menen jokatapauksessa tallille, oli vapaapäivä tai ei, niin päätettiin Heidin kanssa mennä kuvaamaan Zokoa ja myöhemmin Tuutikkia laitumelle. Siellä oli todella kuuma, ja vaikka vähän tuulikin, niin paarmoja riitti. Kuvausreissumme jäi aika lyhyeksi, kun Zokoltakin meinasi hermot mennä.



Ehdittiin kumminkin ottaa muutamat rakennekuvat ja kokeiltiin Zokon kanssa juosta, mutta Zoko oli vähän turhankin vauhdikas, kun oisi halunnut vain nopeasti takaisin talliin viileämpään. Kävin vielä vähän nopeasti Zokon selässä, tälleen luomuna tällä kertaa, pelkällä riimulla.


Käveltiin pari ympyrää vain siellä, ja sitten lopetettiin ponin rääkkääminen, ja päästettiin se takaisin sisälle, jossa se meni heti piehtaroimaan.


Tässä taas kuukauden reenin tulosta. Tämä kuva siis tuorein ja alemmat järjestyksessä.





Varustepostaus:Zokon

Moikka taas! Joku tossa vähän aikaa sitten pyyteli varustepostausta. Eilen putsasin suurimman osan tavaroista, joten päätin, että tänään voisin kuvata ne ja tehdä varustepostauksen. Aluksi haluan pahoitella sitä, että osa kuvista on tärähtänyt hieman, tai ovat vähän epätarkkoja muuten.
En oikein tiedä tarkasti miten näitä varustepostauksia yleensä tehdään, mutta koitan nyt vaikka kertoa vähän jotain näistä tavaroistamme.


Harjapakki (likainen semmoinen) on saatu joskus kauan sitten kummitädiltäni joululahjaksi. Käytin harjapakkia jo Ellalla, (eli siis entisellä ylläpitoponillani) ja muistaakseni Tiituksellakin vähän aikaa, kun sitä hoidin. Vieressä oleva sanko on täynnä Zokon harjaa varten hankkimiani tuotteita ja pari hyönteismyrkkyä siellä on myös, ja helosania.


Siinä vielä harjapakin sisältö, eli jos joku nyt oikein luettelon haluaa, niin siellä on kumisuka, piikkisuka, harjakampa, kaviokoukku, kavioharja, pääharja, pölyharja, pehmeäharja, likaharja, magic brush, harjakivi, pari sientä, letitys kuminauhoja ja -rusetteja. Ja melkein kaikki on sinisen sävyssä tietenkin.


Zokolla käytössä oleva riimu, jo vähän kulahtanut. Ostin Wahlstenilta tämän keväällä vähän ennen Zokon tuloa kotiinsa. Turvalta avattavat on parhaita.


Zokon mukana tullut riimu, melkein oikean värinen ;) Aluksi oli käytössä, mutta tykkään enemmän käyttää tosiaan turvalta avattavia, että saa suitset helposti "riimun alle".


Tämä riimu on hommattu silloin kun Ella oli ylläpidossa minulla, silloin en ehtinyt paljon käyttää. Nytkään riimu ei ole käytössä oikeastaan. 


Hevarilta tilattu, samaan aikaan valjaiden kanssa. Turvalta avattava jenkkiriimu ei ole ollut käytössä vielä. Sitten joskus kun mennään johonkin raveihin vaikkapa niin tuo riimu tulee käyttöön.


Käytössä oleva riimunnaru, tämäkin hommattu silloin kun Ella oli ylläpidossa.


Tämä naru tuli myös Zokon mukana, tämäkin oli aluksi enemmän käytössä, mutta ylempi naru sopii paremmin käytössä olevan riimun kanssa :D


Heidi osti Zokolle lahjaksi juoksutusliinan. Tässä liinassa on "stoppareita", että ei naru luistaisi niin helposti. Ihan perus liina mielestäni, toimittaa virkansa ihan hyvin.


Happy go lucky sadeloimi. Kerran oon käyttänyt tätä, ja hyvin toimii. Hommasin tämänkin kevällä vähän ennen kun Zoko tuli kotiinsa.


Horzen full neck fleece loimi. Pari kertaa käyttetty, ja jo revennyt, tosin ei käytössä, vaan oven loimitelineessä ollessa joku oli saanut sen hajotettua.


Facebookin kirppisryhmästä ostettu fleece cooleri, johon itse olen ommellut molemmille puolille Zokon nimen.


Loimivyö hevarilta, samaan aikaan tilasin kun valjaat.


Horzesta ostetut etujalan jännesuojat. Käytän jokaisessa liikutuksessa.


Mustang satula ostettu Facebookin kirppisryhmästä, mukana tuli jalustimet +hihnat, satulavyö ja huopa.
Kuvassa oleva huopa on ostettu Cavallosta.
Häntäremmin ostin Horzesta, kun satula valuu vähän eteenpäin.
Romaani on Ratsutarvike Ridaajasta.


Tässä vielä kuva satulavyöstä.


Tämä on siis se huopa joka tuli satulan mukana.


Ellalle aikaisemmin hommaamani nahkaohjat ovat nyt Zokon käytössä. Tykkään enemmän nahka ohjista, koska niissä on helppo vaihtaa ohjan pituutta. Lauralla (Zokon ratsastaja, pikkusiskoni) paremmat olisivat stopparilliset ohjat, kun hänellä ohja tuppaa valumaan liian pitkäksi.


Ratsu suitset, nämä olen myös aikoinaan hommannut Ellaa varten. Turparemmin lyhensin silloin Ellan pieneen päähän sopivaksi, ja Zokollehan se on liian pieni, eli mennään joko ilman turparemmiä, tai lainataan ravisuitsista.
Kuolaimena on suora nahkapäällysteinen ravikuolain, jolla Zoko toimii ihan hyvin.


Ravisuitset tuli hevarilta silakompletissa. Turparemmi on erikohdassa kuin "kuuluisi", koska siinä tulisi ihan liian ylös Zokolle.
Kuolaimet on normi ravinivelet, jotka hommasin ensin, kun en löytänyt suoraa nahkakuolainta.


Treeni ohjat, jotka hommasin facebookin kirppisryhmästä. Nämä ovat alun perin Shetlanninponin valjakko-ohjat, mutta tuunasin ne raviohjiksi. Eli siis kun näissä ohjissa oli ensin samanlaiset ohjasperät, kuin ratsu-ohjissa; ohjaslenkit ei mene läpi. Eli leikkasin sen lukko osan pois ja tein reiän. Peräosan ja lenkit lainasin kilpaohjistani.


Kilpaohjat, tulivat silakompletissa. Ovat liian lyhyet treeniohjiksi.


Hevarilta tilattu korvahuppu, käytin aluksi jokaisessa liikutuksessa, mutta pari kertaa unohtui, ja totesin, että Zoko pärjää hyvin ilmankin. Starttiin kun joskus päästään, niin laitan varmaan taas huput tytölle.


Hevarilta tilattu pikalukko sila. Silatyyny tuli myös silakompletissa mukana. Taitaa olla hevoskokoa kun on noin iso. Nyt on kumminkin parempi käyttää tätä, kun on vähän paksumpi, kun toinen silatyynyni, sillä satulansovittaja sanoi, että silat kippaa vähän taakse päin.


Treeni rintaremmi, hevarilta tämäkin.


Potkuremmi, joka tämäkin hevarilta. Alussa käytin joka ajossa, mutta sitten lainattuani tätä Mannille starttiin, jäi se pois. Starttiin kun päästään Zokon kanssa niin tämä taas käyttöön, kun on poneilla pakollista, ellei ole potkupuomia.


Sekki, joka tuli silakompletin mukana. Pikalukon ostin myöhemmin Wahlstenilta, kun on paljon helpompi, kuin se nahkalenkki.


Horzesta ostettu silatyyny, nyt ei käytössä, mutta starttiin kun päästään niin varmaan taas käyttöön. Kotona ei tosiaan viitsi käyttää, kun on ohkaisempi kuin tuo toinen.


Silakompletin mukana tuli tämäkin, ja startissa käyttöön sitten.


Agrimarketista ostetut koppakärryt, finntackin. Tosi kivat kärryt, pehmustettu mukava penkki ja selkänoja. Kevyet kärryt, ja hyvät muuten, mutta aisat heiluu vähäsen, ei kumminkaan käyttöä haittaa, kun se on niin vähäistä.


Facebookin kirppisryhmän kautta löydetty kilpakärry. Näitten kanssa on ollut vähän säätöä, kun saatiin mukaan kahdet pleksit, muttei kiinnitys osaa. Renkaat saatiin myös, mutta niissä ei ollut korkkeja. Penkissä oli vain yksi kiinnitysruuvvi; penkki pyöri ja valui taaksepäin. Nyt kaikki pitäisi olla kunnossa, mutta en ole vielä testannut ajaa näillä.

Noniin siinä olisi kaikki Zokon kamat. Toivottavasti tykkäsitte postauksesta!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Täällä taas

Mökiltä on nyt palattu.. Tai, no maanantainahan me jo palattiin, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoittaa tänne. Tullessamme mökiltä, käytiin tallin kautta, ja hoidin Zokon tukan, joka ei onneksi ollut mennyt kauhean pahaksi.
Tiistaina otettiin kauheassa kuumuudessa Zokolta kengät pois, itse irrotin kolme ja Heidi otti välissä yhden. Vuolin myös kavioita vähäsen. Ennen kenkien irrottamista juoksutin Zokon kentällä, ja sillä riitti virtaa vaikka muille jakaa. Harjoiteltiin myös vähän näyttelyssä esittämistä, ja Zoko kuumui siinäkin aika paljon, saa nähdä miten Vermossa sitten menee..



Keskiviikkona Sandra tuli mukaani tallille ja käytiin ajamassa 10km hölkkä lenkki, eli hölkkäiltiin lähes koko matka, alamäet käveltiin tietenkin ja välillä suorallakin. Oltiin ajettu pari kilometriä, niin tuli tukkirekka vastaan. Zoko ei sano rekoista mitään, mutta tie oli sen verran kapea, että käänsin suoraan suosiolla ympäri, onneksi notkea poni osaa kääntyä tiellä. Mentiin sitten välissä n. 1km pituinen tien haara sillä aikaa kun rekka pääsi pois. Loppu lenkki sujui oikein hyvin.

Sandran isä kengittää Zokon lähiaikoina luultavasti. Hän on käynyt pari kengityskurssia ja kengittää heidänkin hevosta.



//Tein tänne blogikirppiksen, kurkatkaahan jos löytyisi jotain mieleistä!