Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. elokuuta 2015

Kuulumisia, tubecon2015


Hei taas!
Ollaan treenailtu ihan normaalisti, Zoko kengitettiin n.viikko sitten, ja nyt ravi on ollut taas rutkasti parempaa! Ilmoitin poneja Kouvolaan, mutta Rollaa en saanut ilmoitettua eräistä syistä, ja Zokon sarja sitten meni peruun, kun siihen oli Zokon lisäksi ilmoitettu vain kolme ponia. Harmitti todella, sillä russeilla on muutenkin niin harvoin lähtöjä, ja pitkästä aikaa Zoko tuntui taas paremmalta.
Aina ei voi saada mitä haluaa nähtävästi, läheskään.

 Zoko piehtaroi yhtenä päivänä liian seinän vieressä ja jäi jumiin. Se kyhjötti tuossa asennossa pitkään, kunnes olin menossa auttamaan ponia, niin iski paniikki ja se alkoi potkimaan seinää niin kauan, kunnes sai polkaistua itsensä ympäri, ja pääsi ylös.

 Valtteri

Oltiin toissa viikonloppuna kaverini Siirin kanssa Tubeconissa. Minähän olin siellä viime vuonnakin, ja oli niin kiva tapahtuma, että kun Siiri kertoi haluavansa tuonne, olin heti mukana. Ostimme liput juuri edeltävänä iltana siitä, kun aamulla sitten tuli ilmoitus, että nyt ne liput on loppuunmyyty! 10 000 ihmistä oli hartwall areenalla, ja oli kyllä aika huikeeta! Oltiin lähes koko aika päälavan edessä. Meet & greeteissä ei viitsitty käydä, kun niihin oli aivan jäätävät jonot, ja aikaa vähän, joten oltaisiin luultavasti jonotettu turhaan. Sain kuitenkin nimmareita ja yhteiskuvia aika paljon, kun törmäilin tubaajiin käytävällä yms. 
Olin koko viikonlopun Siirillä Helsingissä, ja sunnuntaina käytiin vielä Rautatientorilla katsomassa kun Kasmir teki Cooking with Kasmir ohjelmaa. Saatiin nimmarit js yhteiskuvat kasmirinkin kanssa, ja päästiin näkymään heidän videollaan :'D

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pojat hiitillä


Käytiin keskiviikkona Leijan ja Mannin kanssa hiitillä, kun seuraava startti alkaa lähestyä. Se on siis Orimattilan paikallisraveissa 8.8. Lähdettiin todellakin ajatuksen kanssa tänne hiitille, sillä unohdin ottaa kaikki tavarat, mitä olen lainannut näille poneille aiemminkin. Tässä on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, niin siksi unohdinkin korvahuput, kiintomartingaalin, sekin ja potkuremmin.




Katoksilla Leija vähän pelleili ja hyppi pystyyn, kuten tavallista, ja Manni vain nukkui melkeinpä Heidin valjastaessa sitä. 




Ajoimme 9km, aluksi käveltiin 250m radalla ja sitten hölkkäilimme 2km, jonka jälkeen laitettiin Mannille sekki kiinni. Sen jälkeen hölkättiin taas n. 250m, jonka jälkeen käveltiin vähän matkaa, ja sen jälkeen koitimme ottaa pientä reippaampaa spurttia, mutta molemmat ponit lähtivät kunnon kiitolaukkaan. Saatiin molemmilta kumminkin laukka aika nopeasti alas, ja jatkettiin reippaalla ravilla n. 500m.

Sen jälkeen harjoittelimme vähän voltista lähtöä. Leija meni vähän turhan kovaa voltissa, mutta lähtipähän voltista myös sopivan reippaasti. Ajettiin siinä 2100m niin kovaa kun pojat pääsi, ja maksimi nopeus oli kummallakin se 2.30. Mannin vauhti oli vähän epätasaista, ja Leija oli koko matkan edellä, ja meni tasasempaa vauhtia.



Hiitti meni ihan hyvin, ja päätin, että mennään ilman sekkiä Orimattilassa myös, ja lämpässä testaan mennä ilman huppuja, jos Leija ei käy ihan kuumana siellä paikanpäällä. Jos lämppä menee hyvin ilman huppuja, niin mennään sitten starttikin ilman.


Sandran isä kävi keskiviikkona vuolemassa Zokon kavioita, kuten edellisessä postauksessa jo kerroin. Vasen etukavio jäi aavistuksen verran pidemmäksi kuin oikea, ja torstaina Zoko vähän arkoi kavioitaan ja ravissa jopa ontui hieman. Zoko sai pitää nyt vapaata lauantaihin saakka, vaikka perjantaina ei enää arkonut paljoa yhtään. Lauantaina Sandran isä tuli lyömään kenkiä jalkaan, ja siksi juoksutin sen ennen sitä, että olisi rauhallisempi. Sandran isä ei kumminkaan saanut vielä lauantainakaan kenkiä Zokolle, kun naulat olivat niin ohuita, ja Zokon kaviot kovia, joten naulat vain menivät mutkalle, kun niitä koitti lyödä. Maanantaina uusi yritys paksummilla nauloilla. Ainakin Zoko saa hyvää harjoitusta kengittämisestä ja paikallaan seisomisesta.
Myös suunnitelmat hiitille menosta kaatuivat, kun en viitsi mennä jos poni vähänkin arkoo. Onneksi meillä ei ole kuitenkaan mikään kiire.

Ensi viikko tulee olemaan aika jännittävä; maanantaina Zokolla taas kengitys, keskiviikkona aloitan uudessa koulussa, alan siis opiskelemaan Parturi-kampaajaksi, perjantaina mennään poikien kanssa Orimattilaan ja lauantaina Zokon kanssa mennään Vermon poninäyttelyyn.


Loppuun vielä Orimattilan listat. Kovassa porukassa taas mennään, ja hänniltä meidät varmaan tuloksista jälleen löytää.

Hiittikuvat © Sandra Rosenström