Girl sä oot vaan instafeimi!

https://www.youtube.com/watch?v=bOgf5fx3BVw&feature=youtu.be

Biisi löytyy myös spotifystä Stetson Brous-Instafeimi

Julkkisponi?

Heippa!
Meillä on mennyt Zokon kanssa oikein kivasti, vaikka koulukiireiden takia en sitä ole hirveän usein kerinnyt käydä moikkailemassa. Olen alkanut pyrkimään liikuttamaan ponia kerran viikkoon, ja tarkoituksena olisi alkaa pikkuhiljaa lisäämään liikutusta, jos omat aikataulut antavat myöden. Tähän mennessä jalka on kestänyt hyvin, mitään reagoimatta liikutukseen. Lenkit ovat kuitenkin olleet melko rentoja, kävelyä melko paljon ja matkan pituus siinä 3-5km. Virtaa tytöllä riittää vähän turhankin paljon, ja pari kertaa ollaankin menty ponin tahdosta ihan johonkin muualle kun tarkoitus, ja vähän turhankin kovalla vauhdilla.

Sunnuntaina meillä oli jännittävä päivä. Kaverini soitti viikko sitten minulle, ja kyseli saisiko ponia lainata. Kuultuani, mitä varten, suostuin heti. Tuollaisissa jutuissa on aina tosi kiva olla mukana, ja päästä näkemään, miten nuo hommat etenevät ennen lopputulosta. Kaverini siis pyysi Zokoa musiikkivideoonsa mukaan, ja sunnuntaina sitten kuvattiin tätä videota.

Kuvaukset sujuivat ihan kivasti, vaikka Zoko olikin aika reippaalla päällä, ja pitkästä aikaa kärryt perässä, niin tyttö oli tosi innoissaan menossa aika vauhdikkaastikkin. Aluksi minä ajoin ponia, ja se oli ihan tottelevainen innostuksesta huolimatta, ja pysyi kyllä hanskassa.
Sitten kaverini hyppäsi kärryille ja kerroin miten poni toimii, sillä hän oli ajamassa ensimmäistä kertaa. Hän oli kuitenkin ihan luottavaisin mielin, ja uskoin, että hän pärjää. Hän ajoi vähän siinä kaverinsa ollessa kyydissä, ja kun he tulivat takaisin hänen kaveri totesi vaan, että "sehän meni kovaa!". Ja muutaman sekunnin päästä tästä, toisen kaverin päästessä kärryistä, lähti Zoko painelemaan kotia päin. Kaverini yritti saada ponia pysähtymään, mutta ei. Lähdimme pakulla perään, niin hän oli sitten lopulta saanut ponin käännettyä. :D Hän sanoi, että nyt loppu tämä ajaminen, ja antoi ponin takaisin minulle. Oli kuulemma hirveä kokemus :D

Menimme vielä takaisin pihalle, ja kuvattiin siinä viellä, niin että Zoko seisoi taustalla. Pakusta kun laitettiin musat päälle, meinasi Zoko lähteä lentoon, vaikka sen pitäisi olla tottunut ääniin, kun raviradoillakin aina soi musiikki ja kuulutukset. Laitoin sitten ponille pumpulit korviin, ja sitten se rauhottuikin, ja seisoi paikoillaan loppuajan. Tuli kyllä tosi hieno video, en malta odottaa, että se julkaistaan 2.12, niin tekin pääsette näkemään sen!

Se aika minkä menetät ei vaan ikinä enään palaudu

Kesä meni nopeasti ohi, siitä huolimatta, että minullakin tuo kesäloma kesti 3kk. Zoko muutti meidän naapuriin Suomenhevos-ruuna Empun kaveriksi kesä-heinäkuun vaihteessa. Tamma on viettänyt siitä asti seuraneidin roolia, ja aika on kulunnut lähinnä kaveria rapsutellessa, syödessä ja lihotessa.

Tuntuu todella haikealta, kun miettii, mitä kaikkea olin suunnitellut Zokon varalle, silloin kuin sen ostin. Ainoa ajatus, mikä päässäni oli, oli se, että tahdon ponin, ja mikään muu ei ole tärkeää. Sitten kun saan ponin, elämällä on tarkoitus, enkä tarvitse mitään muuta. Niinhän se oli, ensimmäiset kaksi vuotta lähes kaikki vapaa-aikani meni tallilla, ja olin todella onnellinen. Kokoajan oli joku tavoite, johon tähdätä. Yritin olla realistinen, ja pitää jalat maassa, mutta olihan siinä toiveena, että kaiken sen treenaamisen jälkeen saavuttaisi jotain suurta. Kumminkin, jo starttiin pääseminen tuntui voitolta. Vaikka aina ennen starttia stressasin koko edeltävän viikon, pidin siitä jännityksen tunteesta. Jokainen starttiin osallistuminen tuntui hyvältä, vaikka harmittihan se vähän aina jälkikäteen jos ei pärjätty.

Mutta tässä lyhyen elämäni aikana jo olen huomannut, että kaikki on vain väliaikaista. Pitää nauttia kaikesta hyvästä silloin kun sitä sattuu olemaan, koska onni ei tosiaankaan ole pysyvää.
Ja niin meilläkin sitten kävi, saavutimme yhden tavoitteen, pääsimme neljään starttiin, paras sijoitus ollen 3. ja silloinkin ponin ravi oli vähän huonohkoa, niinkuin muissakin starteissa, johon syy selvisi sitten jälkikäteen. Ensin klinikalla selvisi, että ponilla on limaa keuhkoissa, jota lähdettiin hoitamaan, ja lihaksien epätasaisuutta erilaisella treenauksella. Kun näistä selvittiin, odotukseni nousivat taas tosi korkealle, kun poni näytti hiitillä 10 sekunttia ennätystä nopeampia pätkiä, vaikka oltiin vain muutama kuukausi jatkettu normaalia treeniä. Mutta ehhei, sitten kävi keväällä tämä pesari-onnettomuus, ja selvisi, että Zokolla on vasemmassa takajalassa kaksi irtopalaa, sekä alkava nivelrikko, joten se oli aikalailla siinä. Kaikki eläinlääkärit, joilta kyselin asiasta, olivat sitä mieltä, että ponia ei kannata leikata. Raviura näyttäisi myös olevan ohi.

c: Heidi Wallin

c: Heidi Wallin

Jotenka siis, nyt poni jatkaa elämäänsä seuraponina. Pari kertaa olen käynyt selästä Zokoa liikuttamassa, mutta kengättömänä poni vähän arkoo kovia teitä, joten lenkit ovat olleet erittäin kevyitä. Pieni haaveilu minulla olisi ponin varsoittamiseen ensi kesänä. Keväällä myös voisin viedä ponin klinikalle tutkittavaksi jalan suhteen. Se ei nimittäin ole turvotellut kauheasti, ja nuo pienet lenkit eivät ainakaan ole vaikuttaneet jalkaan mitenkään.

c: Heidi Wallin

Mitä ihmettä tällä tapahtuu

Hei pitkästä pitkästä aikaa. Voin sanoa nyt rehellisesti, että olen menettänyt täysin intoni tähän blogin pitämiseen. Tuntuu oudolta, sillä vuodesta 2011 olen pitänyt blogia, johon olen aina päässyt kirjoittelemaan fiiliksiä. Toisaalta, lähes koko tämän ajan olen pitänyt omaa blogiani piilotettuna tämän rinnalla, sillä tahdon pitää jonkun henkilökohtaisen päiväkirjan, mihin voin kirjoittaa ihan kaikesta. Tämän blogin suhteen en kuitenkaan oikein tiedä mitä teen. Vaihtoehtoina olisi tauko tai lopettaminen, aika näyttää kumpi siitä tulee. Tällä hetkellä en kuitenkaan koe, että minulla olisi Zokon tilanteesta mitään kiinnostavaa kerrottavaa, paitsi yksi juttu, jonka kerron postauksen lopussa.
Blogia en ole missään tapauksessa poistamassa, koska kaikki postaukset ovat minulle muistoja, enkä halua unohtaa niitä, vaan haluan vielä joskus palata niihin ja muistella kaikkea.

30.6.2015 Melkein tasan vuosi sitten Riksun harkkareista

Zokon kanssa kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti, mutta eipä tässä elämässä oikein mikään mene aina niin kuin haluaisi. Viime vuonna päästiin meidän tavoitteeseen, eli raviradoille, mutta menestystä yhtä 3. sijaa enempää ei tullut, enkä ollut oikeastaan missään startissa tyytyväinen poniin. Siitä ne ongelmat sitten alkoivat. Keuhkoissa räkää, lihaksissa epätasaisuuksia ja vammoja, ontumisia, ja nyt tämä irtopala-nivelrikko-revähdys mikälie.
Nämä vastoinkäymiset ovat myös vieneet kiinnostukseni tähän blogin ylläpitämiseen. Kenellekkään ei ole kivaa kerrata samoja ikäviä asioita montaa kertaa, saati se, että onko jatkuvaa valitusta mukava lukea? Itse en ainakaan jaksaisi.
En myöskään ole nyt Zokon saikkuillessa käynyt tallilla kovin innokkaasti. 25km ajoa yhteen suuntaan pelkän harjailun ja hengailun takia. Ei houkuta siis kovin usein lähteä tuhlaamaan bensaa turhan takia. Täysihoitotallilla Zoko pärjää kuitenkin ihan hyvin ilman minuakin. Siksipä ei oikeastaan paljoa kirjoitettavaa ole ollut. Toki voisin kertoa omasta elämästäni, mutta en usko, että se kiinnostaa blogin lukijoita kumminkaan kovin paljoa, vaan pääasiassa on Zokon kuulumiset, ja pidänkin sen mielelläni sillä tavoin.

Joten siis sanon nyt alustavasti, että blogi on tauolla. Takeita siihen, että joskus jatkaisin, ei ole.
Ainiin, vielä yksi juttu :) Zoko muuttaa huomenna meidän naapuriin! Ei siis enään pitkää matkaa tallille, vaan voin vaikka kävellä sinne katselemaan ponoa.

Mitäs nyt?

Otsikossa on kysymys, mitä olen saanut kuulla loputtomiin lähiaikoina. Vastaus siihen taitaa olla, että en tosiaan tiedä. Olen Porvoon klinikka reissun jälkeen ollut yhteydessä Laukaalle, Tampereelle, sekä Kouvolaan. Porvoosta eläinlääkäri oli yhteydessä myös Viikkiin. Eli viidestä paikasta olen nyt kysellyt, että mitä mieltä siellä oltaisiin meidän tilanteesta.
Kaikkialta mielipide on ollut aika sama, eli ponilta ei ole järkevää lähteä leikkaamaan irtopaloja, sillä alkavan nivelrikon vuoksi sillä ei olisi paljoakaan merkitystä ponin käytön kannalta.
Kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa toivo hiipua.
Nyt odotellaan vielä Tupamäen mielipidettä asiaan, häntä on suositelleet monet.

Ei olla tehty Zokon kanssa paljoa mitään. Pari kertaa olen miettinyt, että jos lähtisin ajamaan, mutta sitten katson turvonnutta jalkaa, ja muistelen, millaista se on viime kerroilla ollut. Vaikka poni liikkuu tarhassa ihan mielellään, eikä onnu, tuntuu lenkille lähtiessä, että poni ei nauti siitä. Ja rehellisesti sanottuna en kyllä minäkään. Poni tuntuu ihmettelevän, että miksi ihmeessä me mennään niin paljon käyntiä, mutta ravinkin se tiputtaa alas melko nopeasti. Se ei ole sille normaalia käytöstä, vaikka välillä laiskojakin päiviä on, niin se ei silloinkaan ole tuollainen. Kotiinpäin poni on hieman normaalimpi, sillä sinne on hirveä kiire, ja ravissa vauhti meinaa kiihtyä ihan liian kovaksi.
Olen käynyt tallilla lähinnä harjaamassa ponia välillä, ja joka päivä laseroimassa jalkaa. Pari kertaa olemme myös käyneet kävelemässä maasta käsin, mutta sekin on jatkuvaa pysähtelyä ja puskaan vihreän perässä yrittämistä.

Monet ovat kehottaneet minua teettämään Zokolla varsan. Sanoin silloin, kuin ostin Zokon, että voisin joskus teettää sillä varsan. Silloin en kuitenkaan tiennyt vielä, että se hinkuttaa kaulaansa kesäisin, nytkin sillä on jo kaljuja kohtia harjan vieressä. Eli sillä on luultavasti jotain pientä kesäihottumaa. Siinä on yksi syy, miksi en halua Zokolla teettää varsaa, sillä tuo on periytyvä sairaus, ei välttämättä 100% periytyvä, mutta se mahdollisuus on olemassa, ja maailmassa on ihan tarpeeksi tuon vaivan omaavia poneja. Käytön kannalta se ei haittaa, mutta onhan se ponille todella ikävää.
Lisäksi en tunne todellakaan olevani tarpeeksi osaava omistamaan ja kasvattamaan varsaa. Minulla ei ole myöskään millään varaa pitää kahta ponia. Ajattelin myös silloin, kun Zokon ostin, että se saa juosta muutaman vuoden raveissa ensin, ennen varsan teettämistä. Eli en muutenkaan ollut ajatellut sitä näin lähitulevaisuuteen, vaan sitten, kun itsellänikin olisi vakituiset tulot, että olisi mahdollista pitää kahta ponia.

Postauksen kuvat ovat Loviisasta 6.6.2016

Yhdes kuoppa kaivettii mut ei koskaan päästy kiinaan

Ei ole tullut taas vähään aikaan kirjoitettua mitään tänne blogin puolelle.
Facebookissa ja instassa meitä seuraavat on kuitenkin luultavasti edes jotenkin perillä mitä tässä on tapahtunut.
Kerrataan vähän siltikin.
Maaliskuun lopulla Zokolla jäi jalka pesukarsinan kaivoon kiinni, ja ponin jalka turposi, ja se arkoi sitä, joten jäätiin kauden avaus startista Kouvolasta pois, sekä Porin startista.
Odoteltiin ensin, että jalka parantuisi levolla, se kun ei ponia hirveämmin näyttänyt vaivaavan kumminkaan. Zoko vietti kuitenkin sairaslomaa, sillä en viitsinyt ajella turvonneella jalalla.
Huhtikuun alussa oli ensimmäinen klinikkareissu, ja jalasta löytyi irtopala, jota eläinlääkäri epäili kiveksi, koska ei näkynyt mitään kohtaa, mistä luu olisi irronnut. Kaikki muu näytti kuitenkin olevan kunnossa, ja saatiin antibiootti- ja kipulääkekuuri viikoksi. Päätettiin seurata tilannetta, jos "kivi" tulisi ulos jalasta mätimällä.
Viimeviikon perjantaina oli sitten kontrolli käynti klinikalla, ja nyt toinen eläinlääkäri tutkimassa. Zoko ontui edelleen, eikä jalka ollut oikein muuttunut mihinkään. Eläinlääkäri löysi tällä kertaa toisenkin irtopalan jalasta. Luunpinta oli myös ottanut osumaa, ja vuohisnivelessä näkyi vain kuukauden aikana tulleet alkavat nivelrikko muutokset.
Eläinlääkäri totesi, että kannattaa varautua siihen, ettei ponia välttämättä nähdä enään raviradoilla.

Eli melkoisen paskoja uutisia tuli. Ollaan tehty ponin kanssa niin paljon töitä, että päästäisiin radalle taas, ja nyt käy jotain tälläistä.
On niin turhautunut olo. En ole varmaan, koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin epätoivoiseksi. En tiedä mitä pitäisi tehdä, ja tuntuu, että kaikki mitä teen on väärin.

Nyt aina kun menen tallille, ja katson Zokoon päinkään, meinaan purskahtaa itkuun.
Olen aina sanonut, että jos Zokosta ei ole ravuriksi, en voi pitää sitä, koska pelkkä "huvikseen" reenaaminen ei riitä minulle, haluan, että minulla on joku tavoite, muuten se tuntuu turhalta.
Ja nyt minulle on sanottu, että Zoko ei välttämättä voi juosta enään kilpaa, joten oloni on todella ristiriitainen.
En haluaisi luopua Zokosta. Ilman sitä minulla ei ole mitään.

Tätä ei ihan odotettu..

Heippa! Saatiin Zokolle klinikka aika 29.4 perjantaiksi, kun sen jalka on nyt ollut pesupaikalla kiinnijäämisen jälkeen turvonnut jo kuukauden verran.
Ponille tehtiin ensimmäisenä ontumatutkimus, jossa parhaimmillaan vasemman takajalan reaktio oli 4/5, eli kaikki ei tosiaan ole kunnossa.
Seuraavana sitten ponin jalasta otettiin röngtenkuvia vähän jokapuolelta, ja luut olivat ihan kunnossa, kaikki oli ehjää. Mutta.. Turvotuksen kohdalla röngtenissä näkyi ihon alla jokin tuntematon esine, ehkä luunsirpale tai luultavammin hiekanjyvänen.
En ole huomannut, että ponilla olisi ollut jalassa mitään haavaa missään vaiheessa, ja olen monesti kopeloinut kuitenkin jalkaa. Mutta onhan se ihan mahdollista, että tuo on jäänyt huomaamatta, kun löydetty jälki jalassa oli kuitenkin niin pieni.
Jalka ultrattiin vielä, ja sitä varten se täytyi klipata, jolloin jalasta löytyi pienen pieni rupi, joka ei ollut kuitenkaan samassa kohtaa, kuin röngtenillä nähty esine, mutta se on voinut toki liikkua jalan sisällä.
Ultrauksessakin kaikki näytti ehjältä, tuntematon esine näkyi myös edelleen ultrassakin.
Zoko sai nyt antibiooti- ja kipulääkekuurin, ja kuukausi odotellaan, jos esine alkaisi mätänemään jalasta ulos, tai sitten se kapseloituu sinne, eikä haittaa Zokon elämää mitenkään, tai sitten se joudutaan leikkaamaan pois, mikä olisi kuitenkin todella haastavaa, sillä esine on max. 8mm pituinen. Nyt toivotaan vaan parasta sitten.
Ponia saa liikuttaa ontumisen rajoissa, eli lähinnä käyntiä. Zoko kuitenkin itse huolehtii liikunnastaan aikas hyvin, eilenkin oli karannut, ja vetänyt järjetöntä rallia tallin pihassa..

Mitä meille kuuluu?

Noh, ei kovin hyvää.
Zokon jalka on edelleen turvoksissa siitä pesarin kaivoon kiinni jäämisestä.
Olen kylmännyt jalkaa joka päivä 30min, ja muuten poni on saanut ihan vain olla. Se ei onnu, eikä muutenkaan näytä, että jalka vaivaisi ponia kauheasti, se riehuu tarhassa ihan normaalisti.

Turvotus ei ole enään ihan niin paha, kuin aikaisemmin, mutta silti turvotusta on yhä. Vuohisen etuosassa on myös kummallinen kova patti. Jalka ei oikeastaan muutu kylmäämisestä mihinkään, turvotus ei juurikaan laske, mutta olen kylmännyt sitä silti, koska ainakin itselle tulee olo, että edes yrittää. Nyt pitäisi saada varattua klinikalle aika.

Kengittäjämme sanoi yksi päivä, että kun Zokolla on ollut jalka niin pitkään turvoksissa, siellä on pakko olla jotain. Hän kertoi omasta hevosestaan, jolla oli mennyt kai joku jännetuppi katki tai jotain, oli ollut vähän samanlainen juttu kuin Zokolla luultavasti nyt. Ja tämä hevonen oli juossut sillä jalalla vielä yhden startin, ja tullut kolmanneksi, mutta sitten se oli mennyt teuraaksi.

Joten ei näytä nyt kovin hyvältä asiat. En keksi mitään, mikä muukaan siellä jalassa voisi olla, kuin jännevamma. Ne ovat sellaisia, että toipuminen kestää lähes puoli vuotta, ja sen jälkeen vielä kuntoutus, eikä ole mitään takeita, että jalka kestäisi enään ravi käyttöä, sillä jännevammat uusiutuvat todella helposti.

Mutta nyt koitetaan ensin päästä klinikalle, ja katsotaan mitä siellä sanotaan, ennen kuin aletaan yhtään enempää maalailemaan piruja seinille.

Poninomistamisen huonot puolet

Kaikki aina sanovat, miten ihanaa olisi omistaa oma poni. Saat ihan itse päättää mitä teet ponin kanssa. Voit tehdä sen kanssa mitä ikinä haluat. Parhaimmillaan poni on paras ystäväsi, ja luotatte toisiinne lähes 100%. Ponin kanssa voi saavuttaa vaikka mitä!

Mutta ponin omistamisessa on myös huonoja puolia.
-Olet itse täysin vastuussa elävästä olennosta
Jos sinulla on esim. poni ylläpidossa tai vuokralla, useimmiten päävastuu on omistajalla, ei sinulla itselläsi, vaikka siinäkin voi olla paljon vastuuta, ei se useimmiten ole sama kuitenkaan, kuin omistaessa ihan oma poni. Kaikki, mitä ponille käy on sinun vastuulla.

-Ponin pitäminen ei ole mitään halpaa puuhaa
Ensimmäisenä on ponin ostohinta jo aikamoinen summa. Jos sillä ei tule tavaroita mukana, myös kaikki valjaat, kärryt, loimet yms. ovat melkoisen tyyriitä.
Se ei ole kumminkaan se suurin rahareikä ponin omistamisessa. Joka kuukausi ponin tallipaikkaan (oli se sitten omassa pihassa tai täyshoitotallilla) menee rahaa. Rehut myös maksavat aika paljon, ja useimmiten hyvään rehuun halutaan panostaa sen verran, että mitään halpisruokia ei syötetä. Yksi säkki kestää riippuen päivä annoksesta ehkä kuukauden verran.
Poni on myös kengitettävä meillä ainakin 6 viikon välein. Erikoisemmat kengät, joita usein raviponeillakin on, maksavat vähän lisää, ja talvella hokit myös.
Hiiteille ja raveihin kuskaamiset eivät myöskään ole ilmaisia, ja välillä raveissakin on ilmoittautumismaksu.
Eläinlääkärikuluja tulee joka vuosi vähintään rokotuksesta ja hampaiden raspaamisesta, nuorilla poneilla esimerkiksi raspausväli saattaa olla puoli vuotta.
Tapaturmien sattuessa myös saattaa tulla eläinlääkärikuluja.
Ponilla kannattaa myös olla vakuutus, joka maksaa tietyn määrän rahaa vuodessa vähän vakuutuksesta riippuen. Siihen kannattaa kyllä panostaa, hyvä vakuutus on ainakin meillä ollut todella avuksi!
Mulla menee Zokoon vuodessa karkeasti arvioiden 5000€

-Ennemmin tai myöhemmin joudut vaikean päätöksen eteen, oli se sitten ponin myyminen, ylläpitoon antaminen, vuokraaminen tai pois laittaminen.
Jos jostain syystä tulee tilanne, että et pysty enään hoitamaan itse poniasi, sen kannalta parasta on löytää sille uusi koti.
Tälläisessä tilanteessa minulle olisi vaikea ainakin ajatella, että jossain muualla minun ponillani olisi parempi olla. Ponin kannaltahan se olis loistavaa, mutta epäonnistuneeksi siinä itsensä tuntisi.
Joissain tilanteissa ponin kokonaan pois laittaminen on sille armeliain ratkaisu, jos poni on esimerkiksi tosi vanha ja huonokuntoinen, eikä sitä pysty enään pitämään tai jos ponille käy joku todella paha onnettomuus, josta selvviämis todennäköisyydet ovat todella pienet. Tälläisessä tilanteessa päätös on omistajalla. Täytyy pystyä päättämään toisen elämästä.
-Kun omistat ponin, sinun on sitouduttava siihen
Jos on vaikka  pitkään sateista, et voi jäädä kotiin lämpimään, vaan poni on hoidettava säästä huolimatta. Jätän minäkin välillä liikuttamatta Zokon, jos on ihan järkky sää, mutta jos esimerkiksi on monta viikkoa sateista, ei ponia voi vain seisottaa sisällä koko sitä aikaa.
Vapaa-aikaa on vähemmän, poni on hoidettava ja treenattava, vaikka kavereitakin olisi kiva nähdä.

-Aina ei voi onnistua
Ponin kanssa tulee helposti takapakkia, tulee sairaslomia, lihasjumeja, irtokenkiä, ontumisia, haavoja yms. Aina ei voiteta tai edes päästä kilpailemaan asti.

Tärkeintä mitä mulla on

Mulla ja Zokolla on tiistaina vuosipäivä.
Kaks vuotta sitten kirjotin nimen paperiin, ja Zoko siirtyi mun omistukseen. Aika on kulunut ihan järkyttävän nopeesti, vaikka paljon onkin ehtinyt tapahtua.

Ekoina päivinä, kun Zoko oli tullut Ilolaan, en olisi millään malttanut olla tallilta poissa, vaan oisin voinut viettää siellä koko päivän, ja vaikka yönkin.
Monesti istuin vain ja katselin kun Zoko söi heiniään karsinassaan.

Muistan kun Zoko oli ollut ehkä pari viikkoa korkeintaan Ilolassa, kun se karkasi karsinastaan, siitä se vaan ponnisti oven yli toisen hevosen perään, onneksi se juoksi melkein heti luokseni, mutta silti pelästyin. Ponille tuli jalkaan pieni naarmu, ja jo se sai minut itkemään karsinan pohjalla.
Vaikka yritän aina olla positiivinen, Zokon kohdalla pelkään aina pahinta, ponin menettämistä.
Tuon naarmun kohdalla vain pelästyin sitä karkaamista, ja sitä, jos poni ei olisikaan juossut luokseni, vaan painellut vaikka autotielle. Otan todella raskaasti kaikki vastoinkäymiset Zokon kanssa.

Olen aina yrittänyt pitää Zokoa kuin kukkaa kämmenellä. Tämä ei tarkoita, ettei ponilla olisi rajoja tietenkään. Tahdon hoitaa ponin aina mahdollisimman hyvin ja olen äärimmäisen tarkka Zokosta, sekä sen varusteista.

Vielä näin kahden vuoden jälkeenkin jaksan ihmetellä, miten mulla voi olla jotain noin täydellistä. Sitä on vaikea uskoa todeksi. Vieläkin kahden vuoden jälkeen istun usein Zokon karsinassa katsellen, kuinka se syö heiniään. Musta tuntuu, että kun juttelen Zokolle, se ymmärtää mua.

Tietenkään Zoko ei ole mikään huippuraviponi, eikä muutenkaan välttämättä täysin "unelmaponi", mutta mulle se on täydellinen. Zoko pitää mut järjissäni, vaikka se välillä myös koettelee sitä. Zoko on tärkeintä mitä mulla on.

"Mut taas oon radalla, mua kuumottaa, ettei nyt vaan sattuis mitään"..

Moikka taas!

Maanantaina Zoko pääsi kengitykseen, sekä hiitille Kouvolaan. En ole varma, olenko maininnut aikaisemmin täällä blogissa, mutta Zokon seuraavan startin ajaa joku muu kuin minä. Lahden nelivuotismestaruuden jälkeen tunsin suoraan sanottuna itseni aivan paskaksi kuskiksi, ja päätin silloin, että en varmaan aja enään ikinä kilpaa. Noh, se nyt ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta haluan nähdä, miten joku kokeneempi kuski saa Zokon kulkemaan. Mietin hetken, että ketä kysyisin ajamaan, ja päädyin sitten pyytämään Salli Kotirantaa, sillä olen seurannut hänen ponejaan niin pitkään kuin muistan, hänen bloginsa kautta, ja muutenkin. Tykkään hänen ajotyylistään, ja muutenkin hän vaikuttaa mukavalta tyypiltä.

Zoko on tuntunut nyt kotona tosi hyvälle, mennyt kilometriä 2.45-2.40, kun syksyllä kotona vauhdit oli lähinnä 3.00 luokkaa. Ravi tietysti on ollut vähän epämääräistä välillä, mutta siitä osa syy on pohjassa, ja kengitysessäkin oli vähän sanomista.

Hiitille kumminkin saatiin kaviot kuosiin, mutta odotukset ei silti olleet erityisen korkealla, oletin, että poni ravaisi melko huonoa ravia, ja vauhdit jotain 2.50-2.40 maksimissaan.

Mutta kerrankin poni päätti yllättää! Melkeimpä ensimmäistä kertaa pääsin sivusta katsomaan Zokon ravia, ja sehän ravasi! Muutamat pikku haparoinnit tuli, mutta lähes koko ajan näytti ravi tosi kivalle. Vauhdit myös yllätti, maksimi nopeus (ei kilometriaika) oli 2.28, ja muuten Zoko meni about 2.35-2.40! Ihan järkyttävän hyvin ponilta, jolla lähes viimeiset puoli vuotta on mennyt vain saikkuillessa!
Maanantai oli muutenkin tosi hyvä päivä, olin koko päivän tosi iloisella päällä, hyvä etten alkanut itkemään onnesta.

Noh, tiistaina sitten pudottiin taas maanpinnalle..
Ajattelin mennä aurinkoisen sään kunniaksi Zokon kanssa lenkille, kun pääsin jo 12 koulusta. Laitoin kaikki kamat valmiiksi, ja laitoin starttikamojakin valmiiksi ikea-kassiin. Hain Zokon tarhasta, ja sen kaviot oli vähän mutaiset. Ajattelin, että huuhtaisen ne nopeasti, kivempi laittaa putsit puhtaisiin jalkoihin.
Meidän pesarissa oleva kaivo on vain sellainen kolo, juuri Zokon kavion kokoinen. "Kaivokolossa" on kivi estämässä kavioiden sinne menemistä. Se on kumminkin sen verran syvälle valahtanut, että Zokon kavio mahtuu kaivoon, ja se on aikaisemminkin mennyt sinne vahingossa, mutta mitään ei ole ikinä sattunut, vaikka poni onkin pari kertaa pelästynyt, ja riuhtaissut äkkiä jalan irti.

Tiistaina käänsin Zokon pesariin, ja aloin laittamaan naruihin kiinni, sain toisen narun riimuun kiinni, kun Zokon oikea takanen tippui kaivoon. Aloin heti rauhoittelemaan ponia, sillä tiesin, että kun se tajuaa olevansa jumissa, se alkaa riuhtoa. Zoko kumminkin tajusi olevansa jumissa, ja alkoi riuhtomaan ihan hulluna, kunnes se lähes kaatui pesariin, jalka edelleen jumissa kaivossa. Vihdoin se pääsi irti, mutta nyt se vaan piteli vasenta takasta ilmassa, ryntäsin heti tarkastamaan oikeaa takasta, ei mitään jälkiä. Sitten katsahdin vasenta takasta ja ihmettelin, että miksi se sitä pitää ilmassa. Ei muuta kuin tarkastamaan tätäkin jalkaa, ja ei tässäkään jälkeäkään. "Kai sä vaan säikähdit Zoko? Pliis sua ei oikeesti satu siihen, sä vaan pelästyit?" Tunnustelin jalkaa vähän, enkä tuntenut mitään ihmeempiä, huuhtasin jalat, koska sitä vartenhan siihen tultiin. Laitoin ponin karsinaan, eikä se suostunut astumaan oikealle takaselle. Kun sain karsinan oven kiinni, lähdin pihalle tallista. Mietin vain, että mitä helvettiä mä teen. Soitin sitten Heidille, ja se puhelu olikin tosi hieno, itkun sekaisena koitin saada kerrottua mitä kävi. Sisko kehotti sitten kysymään tallilla joltain järkevämmältä kuin minä, että mitäs kannattaisi tehdä. Odottelin siinä hetken kivellä itkien, ennen kuin menin katsomaan uusiksi, että onko jalka turvonnut tms.
Ei se paljoa ollut turvonnut, ehkä ihan vähän lämmin. Kysyin sitten meidän kengittäjältä, jos hän voisi katsoa Zokon koipea, ja hän sitten tutki, ja sanoi, että pihalle vaan poni, että saa liikettä, ja kaikki on ihan kunnossa, joku pieni nyrjähdys vain, ei tarvitse olla huolissaan.

Nyt toivotaan vaan parasta, että jalka tulee kuntoon. Jos ei tule, niin yksinkertaisesti vaan jäädään pois Kouvolan startista, joka olisi 3.4 sunnuntaina. Tänään se oli aika tukki, mutta poni vain arkoi jalkaa vähän, ei ontunut pahemmin. Käytiin vaan maasta käsin kävelemässä vajaa kilsan lenkki.

hiittiä, starttia?

Moikka!
Ollaan Zokon kanssa reenailtu nyt ahkerasti, ja menty kotonakin hiitti-tyylisiä lenkkejä, ja poni on tuntunut ihan hyvältä, takajalat välillä sekoilee laukalle, mutta vauhdit alkaa näyttää ihan mukavilta, ja kunhan päästään hokkikengistä eroon, ja pohjat paranee, niin luulisi ravinkin paranevan vielä.

Huomenna ollaankin lähdössä ihan raviradalle hiitille. Lähdetään Kouvolaan asti, jotta Zokon uusi kuski pääsee testaamaan ponia ennen starttia. Kauden avaus startiksi ollaan katsottu 3.4. Kouvolassa. Ainoana hidasteena tässä on se, että en ole muistanut ilmottaa Zokon rokotustietoja hippokseen, ja ne on kerinneet vanhentumaan, joten tässäpä yritetään järkkäillä. Tiistaina loppuu ilmo, ja tässä on tosi pahasti nää pyhät just, niin eihän mikään ole auki.

Jos ei nyt Kouvolan starttiin päästä, niin Lappeessa on 24.4 seuraava yritys. Seuraava pelon aihe on taas mittaus. Ponit mitataan 6 vuotiaaksi asti aina ennen kauden ensimmäistä starttia, ja Zoko on ollut juuri 129cm lyhkäsessä kaviossa viimeksi, maksimi korkeushan on se 130cm, tai ei ole raveihin asiaa.

Kolme karkulaista ja päivystysreissu

Moikka!
Zoko sai liikkua viikonloppuna ihan kunnolla, perjantaina käytiin ajolenkki, lauantaina poni pääsi juoksemaan laitumella, ja sunnuntain hiittityylisestä lenkistä kerroinkin jo viime postauksessa videolla.
Lauantaina meillä oli taas Heidin kanssa pääpointtina saada kuvia hevosista, ja päätettiin sitten laittaa Too ja Zoko samaan aikaan laitumelle juoksemaan. Ne on kerran aikaisemminkin juosseet yhdessä irtona, ja silloin se päättyi niin, että molemmat juoksivat tallin pihassa irtona, ja puolet kentän aidasta oli maassa.
Zoko on vähän irtojuoksutuksessa sen verran nihkeä, että sitä saa komentaa vähän, jotta se liikkuu, ja etenkin jos muita hevosia ei ole näköpiirissä, se vetää semmoset paineet, että yksinkin melko usein päätyy juoksemaan aidan väärällä puolella.

Tälläkin kertaa Zoko oli vähän nihkeä juoksemaan, Too olisi kyllä mennyt jo pienestä maiskutuksesta, mutta Zokoa piti vähän enemmän käskeä. Se sitten taas päätti, että nyt on juostu tarpeeksi, ja ponkaisi portista yli. Too mietti hetken perässä, mutta meni sitten myöskin läpi aidasta. Zoko antoi onneksi helposti kiinni, ihan tuttu juttu hänelle jo.. Too taas keräsi sen verran painetta, että Heidillä kesti vähän pidempään saada se kiinni, mutta molemmat juoksivat siis tyhjänä olleeseen tarhaan, ja siellä Too jatkoi hölkkäilyä.
Kun molemmat oli saatu kiinni, vei Heidi Toon talliin, ja otettiin Zokon kanssa vielä vähän poseeraus kuvia.

Kävin myös selässä, ja otettiin pari laukka pätkää, mutta siinä sai olla ponin liikutus, kun vapaapäivä sillä ihan virallisesti kuului olla. Tiukkaa reeniä vaan, että saadaan kirittyä sairaslomalla tulleet kilot kuriin.
Tämän jälkeen kuvattiin vielä Toota hetki, ja sitten Heidi haki Roon, jolla päätti mennä ilman satulaa.
Parit ravipätkät Heidi ehti ottaa, kun sitten tasapaino petti, ja Roo pääsi vapaaksi. Portti oli jo valmiiksi hajalla, joten Rookin pääsi juoksemaan tallin pihalle.

Heidi sai Roon kiinni, ja mei takaisin selkään, ja yritti vielä ottaa ravia, mutta tippui taas, ja tällä kertaa Roo potkaisi Heidistä vauhtia hokkikengällä, ja siihen sai jäädä Roon liikutus, ei muuta kuin kuskaamaan Heidiä lääkäriin tikattavaksi. Aika pahaa jälkeä tuli kyllä, mutta ei onneksi sen pahemmin käynyt. Heidin blogiin tulee varmaan tarkemmat selitykset tästä tarinasta, jos kiinnostaa.

Maanantai ja tiistai Zokolla on vapaata, sillä viikonloppuna liikuttiin sen verran paljon, ja tänään olen työssäoppimassa niin myöhään, että en viitsi varmaan mennä enään tallille.