Se aika minkä menetät ei vaan ikinä enään palaudu

Kesä meni nopeasti ohi, siitä huolimatta, että minullakin tuo kesäloma kesti 3kk. Zoko muutti meidän naapuriin Suomenhevos-ruuna Empun kaveriksi kesä-heinäkuun vaihteessa. Tamma on viettänyt siitä asti seuraneidin roolia, ja aika on kulunnut lähinnä kaveria rapsutellessa, syödessä ja lihotessa.

Tuntuu todella haikealta, kun miettii, mitä kaikkea olin suunnitellut Zokon varalle, silloin kuin sen ostin. Ainoa ajatus, mikä päässäni oli, oli se, että tahdon ponin, ja mikään muu ei ole tärkeää. Sitten kun saan ponin, elämällä on tarkoitus, enkä tarvitse mitään muuta. Niinhän se oli, ensimmäiset kaksi vuotta lähes kaikki vapaa-aikani meni tallilla, ja olin todella onnellinen. Kokoajan oli joku tavoite, johon tähdätä. Yritin olla realistinen, ja pitää jalat maassa, mutta olihan siinä toiveena, että kaiken sen treenaamisen jälkeen saavuttaisi jotain suurta. Kumminkin, jo starttiin pääseminen tuntui voitolta. Vaikka aina ennen starttia stressasin koko edeltävän viikon, pidin siitä jännityksen tunteesta. Jokainen starttiin osallistuminen tuntui hyvältä, vaikka harmittihan se vähän aina jälkikäteen jos ei pärjätty.

Mutta tässä lyhyen elämäni aikana jo olen huomannut, että kaikki on vain väliaikaista. Pitää nauttia kaikesta hyvästä silloin kun sitä sattuu olemaan, koska onni ei tosiaankaan ole pysyvää.
Ja niin meilläkin sitten kävi, saavutimme yhden tavoitteen, pääsimme neljään starttiin, paras sijoitus ollen 3. ja silloinkin ponin ravi oli vähän huonohkoa, niinkuin muissakin starteissa, johon syy selvisi sitten jälkikäteen. Ensin klinikalla selvisi, että ponilla on limaa keuhkoissa, jota lähdettiin hoitamaan, ja lihaksien epätasaisuutta erilaisella treenauksella. Kun näistä selvittiin, odotukseni nousivat taas tosi korkealle, kun poni näytti hiitillä 10 sekunttia ennätystä nopeampia pätkiä, vaikka oltiin vain muutama kuukausi jatkettu normaalia treeniä. Mutta ehhei, sitten kävi keväällä tämä pesari-onnettomuus, ja selvisi, että Zokolla on vasemmassa takajalassa kaksi irtopalaa, sekä alkava nivelrikko, joten se oli aikalailla siinä. Kaikki eläinlääkärit, joilta kyselin asiasta, olivat sitä mieltä, että ponia ei kannata leikata. Raviura näyttäisi myös olevan ohi.

c: Heidi Wallin

c: Heidi Wallin

Jotenka siis, nyt poni jatkaa elämäänsä seuraponina. Pari kertaa olen käynyt selästä Zokoa liikuttamassa, mutta kengättömänä poni vähän arkoo kovia teitä, joten lenkit ovat olleet erittäin kevyitä. Pieni haaveilu minulla olisi ponin varsoittamiseen ensi kesänä. Keväällä myös voisin viedä ponin klinikalle tutkittavaksi jalan suhteen. Se ei nimittäin ole turvotellut kauheasti, ja nuo pienet lenkit eivät ainakaan ole vaikuttaneet jalkaan mitenkään.

c: Heidi Wallin