Ei ole tullut taas vähään aikaan kirjoitettua mitään tänne blogin puolelle.
Facebookissa ja instassa meitä seuraavat on kuitenkin luultavasti edes jotenkin perillä mitä tässä on tapahtunut.
Kerrataan vähän siltikin.
Maaliskuun lopulla Zokolla jäi jalka pesukarsinan kaivoon kiinni, ja ponin jalka turposi, ja se arkoi sitä, joten jäätiin kauden avaus startista Kouvolasta pois, sekä Porin startista.
Odoteltiin ensin, että jalka parantuisi levolla, se kun ei ponia hirveämmin näyttänyt vaivaavan kumminkaan. Zoko vietti kuitenkin sairaslomaa, sillä en viitsinyt ajella turvonneella jalalla.
Huhtikuun alussa oli ensimmäinen klinikkareissu, ja jalasta löytyi irtopala, jota eläinlääkäri epäili kiveksi, koska ei näkynyt mitään kohtaa, mistä luu olisi irronnut. Kaikki muu näytti kuitenkin olevan kunnossa, ja saatiin antibiootti- ja kipulääkekuuri viikoksi. Päätettiin seurata tilannetta, jos "kivi" tulisi ulos jalasta mätimällä.
Viimeviikon perjantaina oli sitten kontrolli käynti klinikalla, ja nyt toinen eläinlääkäri tutkimassa. Zoko ontui edelleen, eikä jalka ollut oikein muuttunut mihinkään. Eläinlääkäri löysi tällä kertaa toisenkin irtopalan jalasta. Luunpinta oli myös ottanut osumaa, ja vuohisnivelessä näkyi vain kuukauden aikana tulleet alkavat nivelrikko muutokset.
Eläinlääkäri totesi, että kannattaa varautua siihen, ettei ponia välttämättä nähdä enään raviradoilla.
Eli melkoisen paskoja uutisia tuli. Ollaan tehty ponin kanssa niin paljon töitä, että päästäisiin radalle taas, ja nyt käy jotain tälläistä.
On niin turhautunut olo. En ole varmaan, koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin epätoivoiseksi. En tiedä mitä pitäisi tehdä, ja tuntuu, että kaikki mitä teen on väärin.
Nyt aina kun menen tallille, ja katson Zokoon päinkään, meinaan purskahtaa itkuun.
Olen aina sanonut, että jos Zokosta ei ole ravuriksi, en voi pitää sitä, koska pelkkä "huvikseen" reenaaminen ei riitä minulle, haluan, että minulla on joku tavoite, muuten se tuntuu turhalta.
Ja nyt minulle on sanottu, että Zoko ei välttämättä voi juosta enään kilpaa, joten oloni on todella ristiriitainen.
En haluaisi luopua Zokosta. Ilman sitä minulla ei ole mitään.
Facebookissa ja instassa meitä seuraavat on kuitenkin luultavasti edes jotenkin perillä mitä tässä on tapahtunut.
Kerrataan vähän siltikin.
Maaliskuun lopulla Zokolla jäi jalka pesukarsinan kaivoon kiinni, ja ponin jalka turposi, ja se arkoi sitä, joten jäätiin kauden avaus startista Kouvolasta pois, sekä Porin startista.
Odoteltiin ensin, että jalka parantuisi levolla, se kun ei ponia hirveämmin näyttänyt vaivaavan kumminkaan. Zoko vietti kuitenkin sairaslomaa, sillä en viitsinyt ajella turvonneella jalalla.
Huhtikuun alussa oli ensimmäinen klinikkareissu, ja jalasta löytyi irtopala, jota eläinlääkäri epäili kiveksi, koska ei näkynyt mitään kohtaa, mistä luu olisi irronnut. Kaikki muu näytti kuitenkin olevan kunnossa, ja saatiin antibiootti- ja kipulääkekuuri viikoksi. Päätettiin seurata tilannetta, jos "kivi" tulisi ulos jalasta mätimällä.
Viimeviikon perjantaina oli sitten kontrolli käynti klinikalla, ja nyt toinen eläinlääkäri tutkimassa. Zoko ontui edelleen, eikä jalka ollut oikein muuttunut mihinkään. Eläinlääkäri löysi tällä kertaa toisenkin irtopalan jalasta. Luunpinta oli myös ottanut osumaa, ja vuohisnivelessä näkyi vain kuukauden aikana tulleet alkavat nivelrikko muutokset.
Eläinlääkäri totesi, että kannattaa varautua siihen, ettei ponia välttämättä nähdä enään raviradoilla.
Eli melkoisen paskoja uutisia tuli. Ollaan tehty ponin kanssa niin paljon töitä, että päästäisiin radalle taas, ja nyt käy jotain tälläistä.
On niin turhautunut olo. En ole varmaan, koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin epätoivoiseksi. En tiedä mitä pitäisi tehdä, ja tuntuu, että kaikki mitä teen on väärin.
Nyt aina kun menen tallille, ja katson Zokoon päinkään, meinaan purskahtaa itkuun.
Olen aina sanonut, että jos Zokosta ei ole ravuriksi, en voi pitää sitä, koska pelkkä "huvikseen" reenaaminen ei riitä minulle, haluan, että minulla on joku tavoite, muuten se tuntuu turhalta.
Ja nyt minulle on sanottu, että Zoko ei välttämättä voi juosta enään kilpaa, joten oloni on todella ristiriitainen.
En haluaisi luopua Zokosta. Ilman sitä minulla ei ole mitään.
<3
VastaaPoistaVoi ei.. Todella ikävä onnettomuus pääsikin sattumaan. :( Joudutko Zokon myymään, jos ei kuntoudu radoille? Vai mitä sille sitten tapahtuu? Mitä jos astuttaisit sen, saisit itse tehdä uuden raviponin alusta asti! :) Olet kyllä varmaan kaikkia näitä vaihtoehtoja jo pohtinutkin.. Tsemppiä teille kovasti!! Onhan noita monia eläinlääkärit kelvottomiksi kilpahevosiksi sanoneet, mutta silti on tullut vielä kuntoutuksen jälkeen radoille asti menestyen! Ehkä teidän tarinasta tulee myös sellainen. t. Tiia
VastaaPoistaHarmi että Zokolle kävi noin. Mutta todellakin olen samaa mieltä kuin edellinenkin kommentoija, eli jotkut eläinlääkärit antavat tyyliin tappo tuomion ja toinen sanoo että kyllä sen saa vielä kuntoutettua. On sitten eri asia, että kumpikohan on oikeassa... Tsemppiä teille!
VastaaPoista