sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pojat hiitillä


Käytiin keskiviikkona Leijan ja Mannin kanssa hiitillä, kun seuraava startti alkaa lähestyä. Se on siis Orimattilan paikallisraveissa 8.8. Lähdettiin todellakin ajatuksen kanssa tänne hiitille, sillä unohdin ottaa kaikki tavarat, mitä olen lainannut näille poneille aiemminkin. Tässä on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, niin siksi unohdinkin korvahuput, kiintomartingaalin, sekin ja potkuremmin.




Katoksilla Leija vähän pelleili ja hyppi pystyyn, kuten tavallista, ja Manni vain nukkui melkeinpä Heidin valjastaessa sitä. 




Ajoimme 9km, aluksi käveltiin 250m radalla ja sitten hölkkäilimme 2km, jonka jälkeen laitettiin Mannille sekki kiinni. Sen jälkeen hölkättiin taas n. 250m, jonka jälkeen käveltiin vähän matkaa, ja sen jälkeen koitimme ottaa pientä reippaampaa spurttia, mutta molemmat ponit lähtivät kunnon kiitolaukkaan. Saatiin molemmilta kumminkin laukka aika nopeasti alas, ja jatkettiin reippaalla ravilla n. 500m.

Sen jälkeen harjoittelimme vähän voltista lähtöä. Leija meni vähän turhan kovaa voltissa, mutta lähtipähän voltista myös sopivan reippaasti. Ajettiin siinä 2100m niin kovaa kun pojat pääsi, ja maksimi nopeus oli kummallakin se 2.30. Mannin vauhti oli vähän epätasaista, ja Leija oli koko matkan edellä, ja meni tasasempaa vauhtia.



Hiitti meni ihan hyvin, ja päätin, että mennään ilman sekkiä Orimattilassa myös, ja lämpässä testaan mennä ilman huppuja, jos Leija ei käy ihan kuumana siellä paikanpäällä. Jos lämppä menee hyvin ilman huppuja, niin mennään sitten starttikin ilman.


Sandran isä kävi keskiviikkona vuolemassa Zokon kavioita, kuten edellisessä postauksessa jo kerroin. Vasen etukavio jäi aavistuksen verran pidemmäksi kuin oikea, ja torstaina Zoko vähän arkoi kavioitaan ja ravissa jopa ontui hieman. Zoko sai pitää nyt vapaata lauantaihin saakka, vaikka perjantaina ei enää arkonut paljoa yhtään. Lauantaina Sandran isä tuli lyömään kenkiä jalkaan, ja siksi juoksutin sen ennen sitä, että olisi rauhallisempi. Sandran isä ei kumminkaan saanut vielä lauantainakaan kenkiä Zokolle, kun naulat olivat niin ohuita, ja Zokon kaviot kovia, joten naulat vain menivät mutkalle, kun niitä koitti lyödä. Maanantaina uusi yritys paksummilla nauloilla. Ainakin Zoko saa hyvää harjoitusta kengittämisestä ja paikallaan seisomisesta.
Myös suunnitelmat hiitille menosta kaatuivat, kun en viitsi mennä jos poni vähänkin arkoo. Onneksi meillä ei ole kuitenkaan mikään kiire.

Ensi viikko tulee olemaan aika jännittävä; maanantaina Zokolla taas kengitys, keskiviikkona aloitan uudessa koulussa, alan siis opiskelemaan Parturi-kampaajaksi, perjantaina mennään poikien kanssa Orimattilaan ja lauantaina Zokon kanssa mennään Vermon poninäyttelyyn.


Loppuun vielä Orimattilan listat. Kovassa porukassa taas mennään, ja hänniltä meidät varmaan tuloksista jälleen löytää.

Hiittikuvat © Sandra Rosenström

2 kommenttia: