keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Tallipäivä videolla


Moikka! Kuvasin eilen vähän tollasta mydayn tapasta videota tallilta, ja tosta ylhäältä pääsette kattomaan sen, tai jos oot vaikkapa kännykällä lukemassa, tai muuten ei näy, niin tässä vielä linkki videoon.
Sen lisäksi, mitä videolla näkyy, niin löin Rollalle kengän vielä, mutta sitä en kuvannut, sillä en muistanut, eikä se kovin kaunista katseltavaa olisi ollut, Rolla kun ei ole helpoimmasta päästä kengittää, vaikka tuo menikin yllättävän hyvin, vain muutaman kerran poni pyöri ja nyki jalkaa, mutta nekin ennakoin aika hyvin, niin, ettei poni saanut nykäistyä jalkaa pois. Omat hermonikin kestivät yllättävän hyvin, ja pysyin koko ajan rauhallisena.

Mutta siihen, miksi Rollalle löin sen kengän. Molemmat ponithan kengitettiin viime viikon tiistaina. Keskiviikkona kun kävin ajamassa Rollan, se aluksi juoksi vähän toista etusta ontuen, mutta se loppui aika nopeasti, ja jatkoin lenkkiä, ajatellen, että ehkä se on vaan kengityksen jäljiltä vähän arka.
Kuten viime postauksessa kirjoitinkin, perjantaina Rolla ontuikin ihan kunnolla, ja huomattiin, että vasemman etusen sisäpuolen naulat olivat menneet ihan liian ylös, ja varmaankin ne aiheuttivat sitten kipua. Heidi otti ponilta kengän irti, ja heti lähti turvotus ja lämpö laskemaan, mutta kun poni lähti kävelemään, ontui se edelleenkin. Ja siksi on ollut nyt vapaalla.
Eilen se ei enään ontunut, joten laitoin kengän takaisin.

Zoko pääsi maanantaina laitumelle, ja heti oli alkanut hankaamaan häntää ja harjaa tosi paljon. En sitten tiedä, onko laitumella vaan enemmän ötököitä, vai onkohan Zoko allerginen jollekkin tuola laitumella.
Nyt kokeillaan pitää Zokoa vähän aikaa Rollan ja Ellan tarhassa, ja katsotaan jos se ei hankaisi niin paljon tukkaansa ja häntää.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Mikä teksti rintaremmiin?


Moikka! Rupesin tässä miettimään, että voisin jossain vaiheessa tilata Zokolle kilparintaremmin jostain, luultavasti suoran rintaremmin, jossa on mustat tereet, pohjavärinä sininen ja teksti hopealla.
Mutta kysymys kuuluu, että minkä tekstin siihen laittaisin?
En toisaalta haluisi pelkkää Zoega II tai vastaavaa vaan jonkun erilaisen. 
Keksiskö kukaan lukija mitään? Saa ja pitää ehdottaa!
Yks vaihtoehto mitä keksin ois Little dreamer :) mitäs mieltä oisko iha tyhmä?

Olen taas tallilla ainakin yhden yön. Tänään käytiin hiitillä Toon ja Lakin kanssa, itse olin vain kuvaamassa. Hiitin jälkeen ajoin vielä Zokon, oltaisi otettu Rolla peräponiksi, mutta alkumatkasta huomattiin, että poni ontui aika pahasti.
Zokon lenkki meni ihan kivasti, paras km aika oli 2.50 ja sen se meni suht puhtaasti, mutta aluksi varsinkin ravi oli aika haparoivaa.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesäkesäkesä


Moikka taas, ja oikein mukavaa kesälomaa kaikille joilla loma nyt alkoi!
Itse pääsin lomalle jo torstaina, ja sain tosi hyvän todistuksen, sekä stipendin. Nyt voi olla tyytyväinen itseensä.
Palataan vielä viime viikkoon. Keskiviikkona ajoin Rollan, ja juoksutin Zokon sivuohjien kanssa. En muista enään millainen lenkki mentiin Rollan kanssa, mutta luultavimmin 7km ajettiin suht reippaasti. Zoko meni juoksutuksessa ihan kivasti, laukat vaan on sille aika hankalia ympyrällä, ja sivuohjien kanssa vielä hankalampia, joten muutaman yrityksen jälkeen otin sivuohjat laukkojen ajaksi pois. N. 30 min juoksutin ponia, ja se tuli vähän hikeenkin.



Torstaina tulin päättäreiden jälkeen melkein suoraan tallille, eli mekko päällä tallille menin. Vähän tallilaiset ihmetteli, että kuinkas sitä noin hienona ollaan. Vaihdoin vaatteet sitten, ja mentiin Heidin kanssa kuvaamaan heppoja laitsalle. Oli tosi hauskaa, kuten kuvista saattaa huomata. Keksittiin soittaa kännykästä hevosen hirnuntaa, jotta hevoset laittaisivat korvat eteen, ja nostaisivat päänsä heinistä, ja varsinkin Zokon ja Roon reaktiot oli kyllä niin hauskaa katsottavaa.

Kuvaamisten jälkeen lähdettiin vielä ajamaan Zoko, ja otettiin Rolla peräponiksi. Lenkki meni ihan kivasti. Mentiin taas n.7km ja suht reippaasti.
Ajon jälkeen kun kamat oli laitettu pois, niin menin vielä syöttämään Zokolle vihreää.
Sen jälkeen alettiin tekemään iltatallia. Olin Heidin kanssa tallilla yötä, itse olin vain to-pe, Heidi oli koko viikonlopun.



Seuraavana päivänä autoin Heidiä tallin siivoomisessa yms, aamutalliin en jaksanut herätä. Kun talli oli hoidettu, Heidi hieroi Rollan ja Ellan, ja sillä aikaa kun Heidi hieroi Rollaa, minä harjasin Ellaa, jotta mammakin saisi välillä vähän huomiota.
Sen jälkeen lähdettiin Heidin ja Toon mukaan Zokon kanssa maastoon. Mentiin pelkällä satulahuovalla, koska en tykkää mennä satulalla, sillä istun jotenkin niin vinossa, että satula karkaa oikealle. Ehkä tämä ilman satulaa meno suoristaisi minut.



Mentiin aika lyhyt lenkki, joku 5km. Laukkailtiin aika paljon, ja Zoko meni yllättävän kivasti. Laukat nousi tosi helposti verrattuna aiempiin kertoihin. Lenkin jälkeen minulle tulikin aika kiire lähteä bussiin, mutta ehdin kuitenkin.
Lauantaina oltiin pikkusiskoni kanssa Linnanmäellä, ja Zoko sai viettää vapaapäivää.
Eilen kävin moikkaamassa Zokoa, kun äiti lähti hakemaan Heidiä tallilta. Hoidin vaan ponin hännän, jota se on alkanut hinkuttaa vähäsen jo. Tuo aine on tuntunut toimivan ihan ok, kun ei ole hinkutus vielä pahentunut.



Myös Rollaa ja Ellaa kävin moikkaamassa sen verran, että syötin niille vähän leipää.
Tänään olisi myös tarkoitus mennä tallille, ja ajaa molemmat ponit. Tässä alkuviikosta pitäisi myös molemmilla poneilla olla kengitys, mutta en varmaan pääse itse katsomaan kengitystä, kun menen kaverille Helsinkiin ti-ke.

Ja vielä loppuun kerron, jos en vielä ole sanonut, niin meidän suunnitelmat muuttuivat taas, eli depyyttistartti ei olekkaan Loviisassa, vaan nyt tähtäimenä on Orimatilan poniravit 26.7. Molemmille poneille vaan 1000m matka, ja paalulta 3.30 Rollalle, ja Zokolle 2.45

maanantai 25. toukokuuta 2015

Miniratsu



Moikka!
Blogi on ollut aika hiljaa taas vähän aikaa. Zoko on ollut kaksi viikkoa saikulla, koska yski sen verran, mitään kuumetta ei kuitenkaan ollut. Kuviakaan ei ole tullut otettua, ja en viitsi kovin usein kännykällä otettuja kuvia tunkea tänne.
Rollan kanssa ollaan treenattu vauhtia, ja se on tuntunut tosi hyvältä. Ollaan mietitty Loviisan poniraveja kummallekin ponille, mutta pitää nyt katsoa onko ne valmiit vielä starttaamaan.
Hiittikärrytkin päätin hommata, Tainalta ihan uudet masterit, kärsimätön kun olen. Aluksihan suunnitelmissa oli vaihtaa nuo koppikset joihinkin käytettyihin hiittareihin, mutta nyt kävi näin.



Sunnuntaina mietittiin kaverin kanssa, että mitä jos Rollalla koittaisi ratsastaa. Niinpä laitoin omistajalle viestiä, josko se olisi ok, ja olihan se sitten. Juoksutin eka muutaman kierroksen satula selässä ponia, ja se vaikutti ihan rauhalliselta, joten sitten vain selkään. Poni seisoi ihan kiltisti, mikä oli kyllä aikamoinen yllätys.
Ja älkää nyt lukiat pelästykö, että tämmöinen jättiläinen alkaa menemään pikku shettiksellä vakituisesti. Ei hätää, ei mua silleen ratsastus kiinnosta, ajattelin vaan, että opettaa Rollallekin vähän, että sitäkin voi sitten talutusratsastuksissa käyttää. Ihan kiltisti se ainakin meni neljä kierrosta kentällä käyntiä minun kanssa, joten eiköhän siitä ihan kiva pikku talutusratsu tule.



Tänään ajoin molemmat ponit, Zokon saikku loppui myös. Rollalla otettiin vähän vetoja, n.2000m ajettiin vähän reippaammin, ja paras km aika oli 3.45. Poni oli vähän laukka herkällä päällä, mutta muuten meni ihan kivasti. Kokonaismatka oli jotain 7km paikkeilla.
Zokolla ajoin myös sen 7km yritettiin ottaa vähän rauhallisemmin, mutta virtaa oli tytöllä aika paljon, ja mentiin vähän turhan reippaasti, eikä tietenkään ohjissa roikkumisesta ollut oikein mitään apua. Jotenkin Zokon ravi oli vähän kummallista, ja melko laukkaherkkäkin se oli..


torstai 14. toukokuuta 2015

Huono hiitti, saikkua & kiirettä


Maanantaina käytiin taas hiitillä, ja se onkin ollut tällä viikolla ainut päivä, kun olen tallilla käynyt.
Tälläkin kertaa otettiin vain Zoko mukaan, koska en jaksa sitä säätöä, mikä tulee kun on vain nuo yhdet kärryt, ja niitä saa säädellä pnilta toiselle.
Hiitti meni melko huonosti. Ei saatu lyhyellä varoitusajalla kavereita radalle, kun unohdin kysellä ajoissa. Ylimmästä kuvasta näkee Zokon mielentilan koko hiitin ajalta. Poni oli ihan unessa, ja meidän huippunopeudeksi tulikin 3.09.
Säädettiin varusteita vähän, sekkiä pidennettiin ja rintaremmiä löysättiin, ja askel lähtikin pitenemään sen ansiosta vähän enemmän, tosin vauhteihin tällä ei ollut mitään vaikutusta.



Ajoin ensin perus hölkkää kaksi kierrosta, jonka jälkeen pistettiin sekki kiinni, ja mentiin yksi vähän reippaampi kierros. Käveltiin vähän, ja lähdettiin sitten volttaamaan, ja ajoin 2140m. Ensimmäinen kierros meni ihan kivasti, vaikka vauhdit tosiaan oli siinä 3min paikkeilla, mutta toinen kierros taas sai Zokon hyytymään vieläkin hitaammaksi. Ei olla tota 2000m kumminkaan hirveesti menty niin ihan ymmärrettävää sinäänsä.
Lopuksi testattiin vielä 1000milman sekkiä Heidin ehdotuksesta. Se ei kyllä toiminut sitten yhtään. Alkuun tuntui, että lähti tosi hyvin, mutta ekaan kaarteeseen jo hyydyttiin, ja sitten kun käskin eteenpäin, niin ponin takajalat oli ihan sekaisin.



Zoko saa taas jäädä parin viikon lomalle, lähinnä siksi, että on alkanut yskimään, ja räkääkin puskee liikuttaessa sieraimiin aikalailla. Poni on myös viime aikoina jättänyt heinää aika paljon syömättä, ja on se laihtumaankin lähtenyt, mikä on toisaalta ihan hyväkin asia, kun sitä mahaa oli viime kesän jäljiltä vähän vielä.
Niimpä taas jää siis harkkareihin meno välistä. Pitää nyt katsoa päästäänkö koko kesänä starttiin taaskaan. Ja syitä tähän miksi ei päästäisi on niiin monta, joista mm. huonoja sarjoja, liian kaukana sarjoja, että ei viitsi lähteä, tai sitten kun on niin harvoin sarjoja, ja jos sattuu olemaan niin kyytiä ei ole. Raivostuttavaa.
Noh, positiivisia asioita; ilmoitin minut ja Zokon sipooseen heinäkuun raviponi /monteponi leirille. Monten meno ei silleen erityisemmin kiinnosta minua, ja en osallistuisi kyllä itse Zokolla mihinkään monteen, koska sen verran pitkä olen, että silloin tällöin vain viitsin ponin selkään kiivetä. Mutta leirille meno on kivaa vaihtelua, ja toivon, että siellä oppisi uutta paljon ja tutustuisi muihin poni-ihmisiin.



Tämä nyt ei liity Zokoon mitenkään, mutta kerrompa kuitenkin tänne. Tämä viikko on ollut aika kiireinen, kun eilen lähdin suoraan koulusta Helsinkiin kaverilleni, jonka kanssa mentiin katsomaan Mikael Gabrielin levyjulkkareita nosturissa. Täytyy kyllä sanoa että oli ihan sika mahtava ilta, ja upea tuo uusi levy, jonka itsekin sitten ostin sieltä. Huomenna sekä lauantaina & sunnuntaina olen Porvoossa Sounds tapahtumassa koulun takia "töissä", eli laitetaan esiintyjien hiuksia. Tuonne on tulossa esiintymään myös Kasmir ja Axl, ja on kyllä pakko mennä katsomaan :D



sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Raspaus ja peruskuulumiset

Maanantaina Zokolla oli raspaus ja vietti siis vapaapäivää. Eläinlääkäri kehui kuulemma Zokoa kiltiksi poniksi, ja piikkejä oli ollut jonkun verran. Tiistainakin Zoko sai lomailla, mutta keskiviikkona Heidi kävi ajamassa ponin, kun itse olin Turussa koko päivän katsomassa Taitaja 2015 finaalia. Heidi ajoi tytöllä 10km lenkin, melko reippaasti, mutta valitteli, että poni oli ollut tosi tahmea ja vino. Perjantaina vihdoin pääsin itse ajamaan Zokon, ja meillä oli lenkki seurana Rolla jonka kyydissä oli Janina & Sandra.
Tällä lenkillä Zoko ei ainakaan ollut yhtään tahmea, vaan oikein vireä, ja painoi alussa ohjalle aika reippaasti. Vähän se oli kyllä laukkaherkkä, mutta ei silleen varsinaisesti ottanut laukkoja, vaan lähinnä askeleet vähän rikkoivat laukalle, mutta vain parin askeleen verran kerrallaan.
Rollalle tuli ihan kunnon lenkki, kun oli kaksi kyydissä, ja reippaasti nopeamman Zokon seurana sai kyllä ihan kunnolla kipittää, että pysyi perässä.
Tänään kävin ratsastamassa Zokon, ensin mentiin puoli tuntia kentällä taivutellen ja ympyröitä tehden ravissa ja käynnissä. Poni ei taipunut oikeaan kierrokseen ihan yhtä kivasti kuin vasempaan, ja sisä ohja ei oikein mennyt läpi ponilla, vaan se jotenkin vänkäsi vastaan.

© Maria Groundstroem
Lopuksi käytii vielä puolen tunnin pätkä maastossa, ja laukkailtiin vähän. Kotoa poispäin meno oli taas vähän tahmeampaa, mutta ihan kivasti laukat nousi.

Laitoin muuten meidän koppakärryt myyntiin/vaihtoon, jos on tarvetta niin käypäs vilkaisemassa kirppis osio.


lauantai 2. toukokuuta 2015

Kuulumisia, projektin loppu


Moikka!
Maanantain hiitin jälkeen Zoko sai viettää kaksi vapaapäivää. Tiistaina käytiin kumminkin kuvailemassa pellolla, ja tämän postauksen kuvat ovatkin sieltä. Keskiviikkona ensin ajattelin meneväni tallille juoksuttamaan Zokon ja Rollan, mutta jostain syystä kaatosade ei houkutellut, vaan menin ihan vain kotiin koulun jälkeen. Torstaina sitten molemmat ponit pääsivät ajolenkille.
Zokolla ajoin 7km suht reippaasti. Tarkoitus oli ajaa vauhtia, mutta Zoko oli jotenkin tosi laiskalla päällä, ja tuntui vähän jäykältä. Meidän talliin on tullut uusi hevonen, puoliveriratsu-ruuna, joka sai Zokon heti kiimaan.. Siitä varmaan johtuu tuo, että on vähän jäykähkö.
Rollalla ajoin 6km, silläkin mentiin reippaasti, ja meni ihan kivasti, tuntui jopa aika reippaalta pikkutamma.



Tänään sateesta huolimatta kävin juoksuttamassa molemmat ponit. Zoko tuntui taas hieman laiskahkolta, mutta meni ihan kivasti. Oikeaan suuntaan laukka katkesi aina tietyssä kohtaa, en oikein tiedä miksi. Semmoinen 30 min juoksutin sitä.
Rolla pyöri ihan kivasti juoksutus ympyrällä tänään, eikä oikeastaan kertaakaan yrittänyt kääntyä ympäri, mitä yleensä tekee kokoajan. Sitä myös juoksutin vajaan 30min.



Rollan puoliylläpitäjä joutui lopettamaan ponin ylläpitämisen kuun vaihteessa harmillisesti, kiireitten takia, joten Rolla etsii jälleen vuokraajaa/ylläpitäjää omalle tallille. Jos siis kiinnostaa, niin ottakaa yhteyttä vaikka facebookissa omistajaan; Crista Kalek.

Kun Zoko tuli minulle, päätin jostain syystä, että nyt seurataan Zokon kehitystä vuoden ajan, ja otetaan rakenne-kuva joka kuukauden lopussa. Nyt vuosi on mennyt aloituksesta, ja niimpä tämä projekti tulee päätökseen.
Jopa kuvista huomaa, kuinka tuo pahuksen poni on mennyt kasvamaan korkeuttakin. Siinä onkin taas tämän hetken jatkuva kuumotus, kun mietin, että mitä jos tuo mitataankin ylikorkeaksi.

Mutta, haluaisitteko te lukiat, että jatkan projektia? Toisaalta voisin ottaa vaan aina silloin tällöin rakennekuvia tottakai, että ei ihan kuukausittain, miltä kuulostaisi ?

27.4.2014
27.4.2015