keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Tallipäivä videolla


Moikka! Kuvasin eilen vähän tollasta mydayn tapasta videota tallilta, ja tosta ylhäältä pääsette kattomaan sen, tai jos oot vaikkapa kännykällä lukemassa, tai muuten ei näy, niin tässä vielä linkki videoon.
Sen lisäksi, mitä videolla näkyy, niin löin Rollalle kengän vielä, mutta sitä en kuvannut, sillä en muistanut, eikä se kovin kaunista katseltavaa olisi ollut, Rolla kun ei ole helpoimmasta päästä kengittää, vaikka tuo menikin yllättävän hyvin, vain muutaman kerran poni pyöri ja nyki jalkaa, mutta nekin ennakoin aika hyvin, niin, ettei poni saanut nykäistyä jalkaa pois. Omat hermonikin kestivät yllättävän hyvin, ja pysyin koko ajan rauhallisena.

Mutta siihen, miksi Rollalle löin sen kengän. Molemmat ponithan kengitettiin viime viikon tiistaina. Keskiviikkona kun kävin ajamassa Rollan, se aluksi juoksi vähän toista etusta ontuen, mutta se loppui aika nopeasti, ja jatkoin lenkkiä, ajatellen, että ehkä se on vaan kengityksen jäljiltä vähän arka.
Kuten viime postauksessa kirjoitinkin, perjantaina Rolla ontuikin ihan kunnolla, ja huomattiin, että vasemman etusen sisäpuolen naulat olivat menneet ihan liian ylös, ja varmaankin ne aiheuttivat sitten kipua. Heidi otti ponilta kengän irti, ja heti lähti turvotus ja lämpö laskemaan, mutta kun poni lähti kävelemään, ontui se edelleenkin. Ja siksi on ollut nyt vapaalla.
Eilen se ei enään ontunut, joten laitoin kengän takaisin.

Zoko pääsi maanantaina laitumelle, ja heti oli alkanut hankaamaan häntää ja harjaa tosi paljon. En sitten tiedä, onko laitumella vaan enemmän ötököitä, vai onkohan Zoko allerginen jollekkin tuola laitumella.
Nyt kokeillaan pitää Zokoa vähän aikaa Rollan ja Ellan tarhassa, ja katsotaan jos se ei hankaisi niin paljon tukkaansa ja häntää.

4 kommenttia:

  1. Meillä ainakin ponien harjat ja hännät on ollut välillä täynnä pikku ötököitä. En ollenkaan ihmettele, että ne välillä rapsuttavat itseään. Mutta aika ongelmia tää kesä tuottaa.

    VastaaPoista
  2. Meillä hinkkausta aiheuttaa todnäk laidun ruoho, itikat kutittaa vain "normaalisti".. Toivottavasti teidän kutinan syy löytyy ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, kyllä se meilläkin näyttää vähän siltä, että laitumesta johtuu, kun nyt kun on tarhassa vaan niin ei kyllä ole yhtään samanlaista tuo kutina, vähän hinkkaa kaulaa lähinnä, mutta ei tosiaan samaan malliin kuin ennen

      Poista