maanantai 25. toukokuuta 2015

Miniratsu



Moikka!
Blogi on ollut aika hiljaa taas vähän aikaa. Zoko on ollut kaksi viikkoa saikulla, koska yski sen verran, mitään kuumetta ei kuitenkaan ollut. Kuviakaan ei ole tullut otettua, ja en viitsi kovin usein kännykällä otettuja kuvia tunkea tänne.
Rollan kanssa ollaan treenattu vauhtia, ja se on tuntunut tosi hyvältä. Ollaan mietitty Loviisan poniraveja kummallekin ponille, mutta pitää nyt katsoa onko ne valmiit vielä starttaamaan.
Hiittikärrytkin päätin hommata, Tainalta ihan uudet masterit, kärsimätön kun olen. Aluksihan suunnitelmissa oli vaihtaa nuo koppikset joihinkin käytettyihin hiittareihin, mutta nyt kävi näin.



Sunnuntaina mietittiin kaverin kanssa, että mitä jos Rollalla koittaisi ratsastaa. Niinpä laitoin omistajalle viestiä, josko se olisi ok, ja olihan se sitten. Juoksutin eka muutaman kierroksen satula selässä ponia, ja se vaikutti ihan rauhalliselta, joten sitten vain selkään. Poni seisoi ihan kiltisti, mikä oli kyllä aikamoinen yllätys.
Ja älkää nyt lukiat pelästykö, että tämmöinen jättiläinen alkaa menemään pikku shettiksellä vakituisesti. Ei hätää, ei mua silleen ratsastus kiinnosta, ajattelin vaan, että opettaa Rollallekin vähän, että sitäkin voi sitten talutusratsastuksissa käyttää. Ihan kiltisti se ainakin meni neljä kierrosta kentällä käyntiä minun kanssa, joten eiköhän siitä ihan kiva pikku talutusratsu tule.



Tänään ajoin molemmat ponit, Zokon saikku loppui myös. Rollalla otettiin vähän vetoja, n.2000m ajettiin vähän reippaammin, ja paras km aika oli 3.45. Poni oli vähän laukka herkällä päällä, mutta muuten meni ihan kivasti. Kokonaismatka oli jotain 7km paikkeilla.
Zokolla ajoin myös sen 7km yritettiin ottaa vähän rauhallisemmin, mutta virtaa oli tytöllä aika paljon, ja mentiin vähän turhan reippaasti, eikä tietenkään ohjissa roikkumisesta ollut oikein mitään apua. Jotenkin Zokon ravi oli vähän kummallista, ja melko laukkaherkkäkin se oli..


6 kommenttia:

  1. oi että, ihana pikkunen palleroponi :3♥ tosi kiva postaus & ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Sehän oot niin lyhyt että ei se poni sun ratsastukseen kuole. Poneille pitää joskus vähän isompien opettaa tapoja ;)

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka sulonen poni, kiva postaus :)

    VastaaPoista