Yhdes kuoppa kaivettii mut ei koskaan päästy kiinaan

Ei ole tullut taas vähään aikaan kirjoitettua mitään tänne blogin puolelle.
Facebookissa ja instassa meitä seuraavat on kuitenkin luultavasti edes jotenkin perillä mitä tässä on tapahtunut.
Kerrataan vähän siltikin.
Maaliskuun lopulla Zokolla jäi jalka pesukarsinan kaivoon kiinni, ja ponin jalka turposi, ja se arkoi sitä, joten jäätiin kauden avaus startista Kouvolasta pois, sekä Porin startista.
Odoteltiin ensin, että jalka parantuisi levolla, se kun ei ponia hirveämmin näyttänyt vaivaavan kumminkaan. Zoko vietti kuitenkin sairaslomaa, sillä en viitsinyt ajella turvonneella jalalla.
Huhtikuun alussa oli ensimmäinen klinikkareissu, ja jalasta löytyi irtopala, jota eläinlääkäri epäili kiveksi, koska ei näkynyt mitään kohtaa, mistä luu olisi irronnut. Kaikki muu näytti kuitenkin olevan kunnossa, ja saatiin antibiootti- ja kipulääkekuuri viikoksi. Päätettiin seurata tilannetta, jos "kivi" tulisi ulos jalasta mätimällä.
Viimeviikon perjantaina oli sitten kontrolli käynti klinikalla, ja nyt toinen eläinlääkäri tutkimassa. Zoko ontui edelleen, eikä jalka ollut oikein muuttunut mihinkään. Eläinlääkäri löysi tällä kertaa toisenkin irtopalan jalasta. Luunpinta oli myös ottanut osumaa, ja vuohisnivelessä näkyi vain kuukauden aikana tulleet alkavat nivelrikko muutokset.
Eläinlääkäri totesi, että kannattaa varautua siihen, ettei ponia välttämättä nähdä enään raviradoilla.

Eli melkoisen paskoja uutisia tuli. Ollaan tehty ponin kanssa niin paljon töitä, että päästäisiin radalle taas, ja nyt käy jotain tälläistä.
On niin turhautunut olo. En ole varmaan, koskaan elämässäni tuntenut itseäni näin epätoivoiseksi. En tiedä mitä pitäisi tehdä, ja tuntuu, että kaikki mitä teen on väärin.

Nyt aina kun menen tallille, ja katson Zokoon päinkään, meinaan purskahtaa itkuun.
Olen aina sanonut, että jos Zokosta ei ole ravuriksi, en voi pitää sitä, koska pelkkä "huvikseen" reenaaminen ei riitä minulle, haluan, että minulla on joku tavoite, muuten se tuntuu turhalta.
Ja nyt minulle on sanottu, että Zoko ei välttämättä voi juosta enään kilpaa, joten oloni on todella ristiriitainen.
En haluaisi luopua Zokosta. Ilman sitä minulla ei ole mitään.

Tätä ei ihan odotettu..

Heippa! Saatiin Zokolle klinikka aika 29.4 perjantaiksi, kun sen jalka on nyt ollut pesupaikalla kiinnijäämisen jälkeen turvonnut jo kuukauden verran.
Ponille tehtiin ensimmäisenä ontumatutkimus, jossa parhaimmillaan vasemman takajalan reaktio oli 4/5, eli kaikki ei tosiaan ole kunnossa.
Seuraavana sitten ponin jalasta otettiin röngtenkuvia vähän jokapuolelta, ja luut olivat ihan kunnossa, kaikki oli ehjää. Mutta.. Turvotuksen kohdalla röngtenissä näkyi ihon alla jokin tuntematon esine, ehkä luunsirpale tai luultavammin hiekanjyvänen.
En ole huomannut, että ponilla olisi ollut jalassa mitään haavaa missään vaiheessa, ja olen monesti kopeloinut kuitenkin jalkaa. Mutta onhan se ihan mahdollista, että tuo on jäänyt huomaamatta, kun löydetty jälki jalassa oli kuitenkin niin pieni.
Jalka ultrattiin vielä, ja sitä varten se täytyi klipata, jolloin jalasta löytyi pienen pieni rupi, joka ei ollut kuitenkaan samassa kohtaa, kuin röngtenillä nähty esine, mutta se on voinut toki liikkua jalan sisällä.
Ultrauksessakin kaikki näytti ehjältä, tuntematon esine näkyi myös edelleen ultrassakin.
Zoko sai nyt antibiooti- ja kipulääkekuurin, ja kuukausi odotellaan, jos esine alkaisi mätänemään jalasta ulos, tai sitten se kapseloituu sinne, eikä haittaa Zokon elämää mitenkään, tai sitten se joudutaan leikkaamaan pois, mikä olisi kuitenkin todella haastavaa, sillä esine on max. 8mm pituinen. Nyt toivotaan vaan parasta sitten.
Ponia saa liikuttaa ontumisen rajoissa, eli lähinnä käyntiä. Zoko kuitenkin itse huolehtii liikunnastaan aikas hyvin, eilenkin oli karannut, ja vetänyt järjetöntä rallia tallin pihassa..

Mitä meille kuuluu?

Noh, ei kovin hyvää.
Zokon jalka on edelleen turvoksissa siitä pesarin kaivoon kiinni jäämisestä.
Olen kylmännyt jalkaa joka päivä 30min, ja muuten poni on saanut ihan vain olla. Se ei onnu, eikä muutenkaan näytä, että jalka vaivaisi ponia kauheasti, se riehuu tarhassa ihan normaalisti.

Turvotus ei ole enään ihan niin paha, kuin aikaisemmin, mutta silti turvotusta on yhä. Vuohisen etuosassa on myös kummallinen kova patti. Jalka ei oikeastaan muutu kylmäämisestä mihinkään, turvotus ei juurikaan laske, mutta olen kylmännyt sitä silti, koska ainakin itselle tulee olo, että edes yrittää. Nyt pitäisi saada varattua klinikalle aika.

Kengittäjämme sanoi yksi päivä, että kun Zokolla on ollut jalka niin pitkään turvoksissa, siellä on pakko olla jotain. Hän kertoi omasta hevosestaan, jolla oli mennyt kai joku jännetuppi katki tai jotain, oli ollut vähän samanlainen juttu kuin Zokolla luultavasti nyt. Ja tämä hevonen oli juossut sillä jalalla vielä yhden startin, ja tullut kolmanneksi, mutta sitten se oli mennyt teuraaksi.

Joten ei näytä nyt kovin hyvältä asiat. En keksi mitään, mikä muukaan siellä jalassa voisi olla, kuin jännevamma. Ne ovat sellaisia, että toipuminen kestää lähes puoli vuotta, ja sen jälkeen vielä kuntoutus, eikä ole mitään takeita, että jalka kestäisi enään ravi käyttöä, sillä jännevammat uusiutuvat todella helposti.

Mutta nyt koitetaan ensin päästä klinikalle, ja katsotaan mitä siellä sanotaan, ennen kuin aletaan yhtään enempää maalailemaan piruja seinille.

Poninomistamisen huonot puolet

Kaikki aina sanovat, miten ihanaa olisi omistaa oma poni. Saat ihan itse päättää mitä teet ponin kanssa. Voit tehdä sen kanssa mitä ikinä haluat. Parhaimmillaan poni on paras ystäväsi, ja luotatte toisiinne lähes 100%. Ponin kanssa voi saavuttaa vaikka mitä!

Mutta ponin omistamisessa on myös huonoja puolia.
-Olet itse täysin vastuussa elävästä olennosta
Jos sinulla on esim. poni ylläpidossa tai vuokralla, useimmiten päävastuu on omistajalla, ei sinulla itselläsi, vaikka siinäkin voi olla paljon vastuuta, ei se useimmiten ole sama kuitenkaan, kuin omistaessa ihan oma poni. Kaikki, mitä ponille käy on sinun vastuulla.

-Ponin pitäminen ei ole mitään halpaa puuhaa
Ensimmäisenä on ponin ostohinta jo aikamoinen summa. Jos sillä ei tule tavaroita mukana, myös kaikki valjaat, kärryt, loimet yms. ovat melkoisen tyyriitä.
Se ei ole kumminkaan se suurin rahareikä ponin omistamisessa. Joka kuukausi ponin tallipaikkaan (oli se sitten omassa pihassa tai täyshoitotallilla) menee rahaa. Rehut myös maksavat aika paljon, ja useimmiten hyvään rehuun halutaan panostaa sen verran, että mitään halpisruokia ei syötetä. Yksi säkki kestää riippuen päivä annoksesta ehkä kuukauden verran.
Poni on myös kengitettävä meillä ainakin 6 viikon välein. Erikoisemmat kengät, joita usein raviponeillakin on, maksavat vähän lisää, ja talvella hokit myös.
Hiiteille ja raveihin kuskaamiset eivät myöskään ole ilmaisia, ja välillä raveissakin on ilmoittautumismaksu.
Eläinlääkärikuluja tulee joka vuosi vähintään rokotuksesta ja hampaiden raspaamisesta, nuorilla poneilla esimerkiksi raspausväli saattaa olla puoli vuotta.
Tapaturmien sattuessa myös saattaa tulla eläinlääkärikuluja.
Ponilla kannattaa myös olla vakuutus, joka maksaa tietyn määrän rahaa vuodessa vähän vakuutuksesta riippuen. Siihen kannattaa kyllä panostaa, hyvä vakuutus on ainakin meillä ollut todella avuksi!
Mulla menee Zokoon vuodessa karkeasti arvioiden 5000€

-Ennemmin tai myöhemmin joudut vaikean päätöksen eteen, oli se sitten ponin myyminen, ylläpitoon antaminen, vuokraaminen tai pois laittaminen.
Jos jostain syystä tulee tilanne, että et pysty enään hoitamaan itse poniasi, sen kannalta parasta on löytää sille uusi koti.
Tälläisessä tilanteessa minulle olisi vaikea ainakin ajatella, että jossain muualla minun ponillani olisi parempi olla. Ponin kannaltahan se olis loistavaa, mutta epäonnistuneeksi siinä itsensä tuntisi.
Joissain tilanteissa ponin kokonaan pois laittaminen on sille armeliain ratkaisu, jos poni on esimerkiksi tosi vanha ja huonokuntoinen, eikä sitä pysty enään pitämään tai jos ponille käy joku todella paha onnettomuus, josta selvviämis todennäköisyydet ovat todella pienet. Tälläisessä tilanteessa päätös on omistajalla. Täytyy pystyä päättämään toisen elämästä.
-Kun omistat ponin, sinun on sitouduttava siihen
Jos on vaikka  pitkään sateista, et voi jäädä kotiin lämpimään, vaan poni on hoidettava säästä huolimatta. Jätän minäkin välillä liikuttamatta Zokon, jos on ihan järkky sää, mutta jos esimerkiksi on monta viikkoa sateista, ei ponia voi vain seisottaa sisällä koko sitä aikaa.
Vapaa-aikaa on vähemmän, poni on hoidettava ja treenattava, vaikka kavereitakin olisi kiva nähdä.

-Aina ei voi onnistua
Ponin kanssa tulee helposti takapakkia, tulee sairaslomia, lihasjumeja, irtokenkiä, ontumisia, haavoja yms. Aina ei voiteta tai edes päästä kilpailemaan asti.

Tärkeintä mitä mulla on

Mulla ja Zokolla on tiistaina vuosipäivä.
Kaks vuotta sitten kirjotin nimen paperiin, ja Zoko siirtyi mun omistukseen. Aika on kulunut ihan järkyttävän nopeesti, vaikka paljon onkin ehtinyt tapahtua.

Ekoina päivinä, kun Zoko oli tullut Ilolaan, en olisi millään malttanut olla tallilta poissa, vaan oisin voinut viettää siellä koko päivän, ja vaikka yönkin.
Monesti istuin vain ja katselin kun Zoko söi heiniään karsinassaan.

Muistan kun Zoko oli ollut ehkä pari viikkoa korkeintaan Ilolassa, kun se karkasi karsinastaan, siitä se vaan ponnisti oven yli toisen hevosen perään, onneksi se juoksi melkein heti luokseni, mutta silti pelästyin. Ponille tuli jalkaan pieni naarmu, ja jo se sai minut itkemään karsinan pohjalla.
Vaikka yritän aina olla positiivinen, Zokon kohdalla pelkään aina pahinta, ponin menettämistä.
Tuon naarmun kohdalla vain pelästyin sitä karkaamista, ja sitä, jos poni ei olisikaan juossut luokseni, vaan painellut vaikka autotielle. Otan todella raskaasti kaikki vastoinkäymiset Zokon kanssa.

Olen aina yrittänyt pitää Zokoa kuin kukkaa kämmenellä. Tämä ei tarkoita, ettei ponilla olisi rajoja tietenkään. Tahdon hoitaa ponin aina mahdollisimman hyvin ja olen äärimmäisen tarkka Zokosta, sekä sen varusteista.

Vielä näin kahden vuoden jälkeenkin jaksan ihmetellä, miten mulla voi olla jotain noin täydellistä. Sitä on vaikea uskoa todeksi. Vieläkin kahden vuoden jälkeen istun usein Zokon karsinassa katsellen, kuinka se syö heiniään. Musta tuntuu, että kun juttelen Zokolle, se ymmärtää mua.

Tietenkään Zoko ei ole mikään huippuraviponi, eikä muutenkaan välttämättä täysin "unelmaponi", mutta mulle se on täydellinen. Zoko pitää mut järjissäni, vaikka se välillä myös koettelee sitä. Zoko on tärkeintä mitä mulla on.

"Mut taas oon radalla, mua kuumottaa, ettei nyt vaan sattuis mitään"..

Moikka taas!

Maanantaina Zoko pääsi kengitykseen, sekä hiitille Kouvolaan. En ole varma, olenko maininnut aikaisemmin täällä blogissa, mutta Zokon seuraavan startin ajaa joku muu kuin minä. Lahden nelivuotismestaruuden jälkeen tunsin suoraan sanottuna itseni aivan paskaksi kuskiksi, ja päätin silloin, että en varmaan aja enään ikinä kilpaa. Noh, se nyt ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta haluan nähdä, miten joku kokeneempi kuski saa Zokon kulkemaan. Mietin hetken, että ketä kysyisin ajamaan, ja päädyin sitten pyytämään Salli Kotirantaa, sillä olen seurannut hänen ponejaan niin pitkään kuin muistan, hänen bloginsa kautta, ja muutenkin. Tykkään hänen ajotyylistään, ja muutenkin hän vaikuttaa mukavalta tyypiltä.

Zoko on tuntunut nyt kotona tosi hyvälle, mennyt kilometriä 2.45-2.40, kun syksyllä kotona vauhdit oli lähinnä 3.00 luokkaa. Ravi tietysti on ollut vähän epämääräistä välillä, mutta siitä osa syy on pohjassa, ja kengitysessäkin oli vähän sanomista.

Hiitille kumminkin saatiin kaviot kuosiin, mutta odotukset ei silti olleet erityisen korkealla, oletin, että poni ravaisi melko huonoa ravia, ja vauhdit jotain 2.50-2.40 maksimissaan.

Mutta kerrankin poni päätti yllättää! Melkeimpä ensimmäistä kertaa pääsin sivusta katsomaan Zokon ravia, ja sehän ravasi! Muutamat pikku haparoinnit tuli, mutta lähes koko ajan näytti ravi tosi kivalle. Vauhdit myös yllätti, maksimi nopeus (ei kilometriaika) oli 2.28, ja muuten Zoko meni about 2.35-2.40! Ihan järkyttävän hyvin ponilta, jolla lähes viimeiset puoli vuotta on mennyt vain saikkuillessa!
Maanantai oli muutenkin tosi hyvä päivä, olin koko päivän tosi iloisella päällä, hyvä etten alkanut itkemään onnesta.

Noh, tiistaina sitten pudottiin taas maanpinnalle..
Ajattelin mennä aurinkoisen sään kunniaksi Zokon kanssa lenkille, kun pääsin jo 12 koulusta. Laitoin kaikki kamat valmiiksi, ja laitoin starttikamojakin valmiiksi ikea-kassiin. Hain Zokon tarhasta, ja sen kaviot oli vähän mutaiset. Ajattelin, että huuhtaisen ne nopeasti, kivempi laittaa putsit puhtaisiin jalkoihin.
Meidän pesarissa oleva kaivo on vain sellainen kolo, juuri Zokon kavion kokoinen. "Kaivokolossa" on kivi estämässä kavioiden sinne menemistä. Se on kumminkin sen verran syvälle valahtanut, että Zokon kavio mahtuu kaivoon, ja se on aikaisemminkin mennyt sinne vahingossa, mutta mitään ei ole ikinä sattunut, vaikka poni onkin pari kertaa pelästynyt, ja riuhtaissut äkkiä jalan irti.

Tiistaina käänsin Zokon pesariin, ja aloin laittamaan naruihin kiinni, sain toisen narun riimuun kiinni, kun Zokon oikea takanen tippui kaivoon. Aloin heti rauhoittelemaan ponia, sillä tiesin, että kun se tajuaa olevansa jumissa, se alkaa riuhtoa. Zoko kumminkin tajusi olevansa jumissa, ja alkoi riuhtomaan ihan hulluna, kunnes se lähes kaatui pesariin, jalka edelleen jumissa kaivossa. Vihdoin se pääsi irti, mutta nyt se vaan piteli vasenta takasta ilmassa, ryntäsin heti tarkastamaan oikeaa takasta, ei mitään jälkiä. Sitten katsahdin vasenta takasta ja ihmettelin, että miksi se sitä pitää ilmassa. Ei muuta kuin tarkastamaan tätäkin jalkaa, ja ei tässäkään jälkeäkään. "Kai sä vaan säikähdit Zoko? Pliis sua ei oikeesti satu siihen, sä vaan pelästyit?" Tunnustelin jalkaa vähän, enkä tuntenut mitään ihmeempiä, huuhtasin jalat, koska sitä vartenhan siihen tultiin. Laitoin ponin karsinaan, eikä se suostunut astumaan oikealle takaselle. Kun sain karsinan oven kiinni, lähdin pihalle tallista. Mietin vain, että mitä helvettiä mä teen. Soitin sitten Heidille, ja se puhelu olikin tosi hieno, itkun sekaisena koitin saada kerrottua mitä kävi. Sisko kehotti sitten kysymään tallilla joltain järkevämmältä kuin minä, että mitäs kannattaisi tehdä. Odottelin siinä hetken kivellä itkien, ennen kuin menin katsomaan uusiksi, että onko jalka turvonnut tms.
Ei se paljoa ollut turvonnut, ehkä ihan vähän lämmin. Kysyin sitten meidän kengittäjältä, jos hän voisi katsoa Zokon koipea, ja hän sitten tutki, ja sanoi, että pihalle vaan poni, että saa liikettä, ja kaikki on ihan kunnossa, joku pieni nyrjähdys vain, ei tarvitse olla huolissaan.

Nyt toivotaan vaan parasta, että jalka tulee kuntoon. Jos ei tule, niin yksinkertaisesti vaan jäädään pois Kouvolan startista, joka olisi 3.4 sunnuntaina. Tänään se oli aika tukki, mutta poni vain arkoi jalkaa vähän, ei ontunut pahemmin. Käytiin vaan maasta käsin kävelemässä vajaa kilsan lenkki.

hiittiä, starttia?

Moikka!
Ollaan Zokon kanssa reenailtu nyt ahkerasti, ja menty kotonakin hiitti-tyylisiä lenkkejä, ja poni on tuntunut ihan hyvältä, takajalat välillä sekoilee laukalle, mutta vauhdit alkaa näyttää ihan mukavilta, ja kunhan päästään hokkikengistä eroon, ja pohjat paranee, niin luulisi ravinkin paranevan vielä.

Huomenna ollaankin lähdössä ihan raviradalle hiitille. Lähdetään Kouvolaan asti, jotta Zokon uusi kuski pääsee testaamaan ponia ennen starttia. Kauden avaus startiksi ollaan katsottu 3.4. Kouvolassa. Ainoana hidasteena tässä on se, että en ole muistanut ilmottaa Zokon rokotustietoja hippokseen, ja ne on kerinneet vanhentumaan, joten tässäpä yritetään järkkäillä. Tiistaina loppuu ilmo, ja tässä on tosi pahasti nää pyhät just, niin eihän mikään ole auki.

Jos ei nyt Kouvolan starttiin päästä, niin Lappeessa on 24.4 seuraava yritys. Seuraava pelon aihe on taas mittaus. Ponit mitataan 6 vuotiaaksi asti aina ennen kauden ensimmäistä starttia, ja Zoko on ollut juuri 129cm lyhkäsessä kaviossa viimeksi, maksimi korkeushan on se 130cm, tai ei ole raveihin asiaa.