sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Heti tiesin kun nähtiin sä oot mun ja mä sun


Moikka taas !
Nyt on vihdoinkin poni kotonansa Ilolassa, onhan tässä jo odoteltukkin. Seuraava odotuksen aihe sitten onkin milloin saadaan Zokolle valjaat. Tilasin ne Hevarilta viikko sitten, mutta sieltä ei ole kuulunut yhtään mitään vielä. Kärryt tuli jo parin päivän päästä tilauksesta Agrimarketista.

Lauantaina kun Zoko tuli laitettiin se entisen ylläpitoponini Ellan ja sen varsan kanssa samaan tarhaan, ja nämä kaksi pikku riiviötä eivät meinanneet antaa Zokolle hetken rauhaa, vaan olivat kokoajan härnäämässä. Rolla oli vaan utelias ja ihan rakastunut Zokoon ja siksi häiritsi toista, mutta Ella halusi selvästi näyttää olevansa se pomo.
Kun ponit oli vähän aikaa tutustuneet, vein Zokon talliin ja harjasin ja puunasin sitä siellä ja syöttelin leipää. Harjailun jälkeen näytin ponille uutta kotiansa, ja käytiin vielä maastossakin kävelemässä ja hölkkäilemässä niin pitkään kun oma kuntoni kesti.



Tänään käveltiin alkukäynnit siskoni ja Sirin kanssa maastossa, jonka jälkeen mentiin kentälle ja juoksutin Zokoa n. 15min. Tamma juoksi tosi nätisti, pieniä laukka spurtteja se otti välillä. Sen jälkeen käytiin vielä maastossa hölkkäilemässä (taas minun kunnon mukaan) ja kävelemässä. Lenkin jälkeen vein Zokon karsinaansa, ja se pysähteli matkan varrella monta kertaa. Luulen, että se ei tykkää niin paljoa karsinastaan, kun se on vähän erillään muista. Muuten poni on kotiutunut oikein hyvin ja syö yms. ihan normaalisti.


Jäädään odottelemaan valjaita, siihen asti aika kuluu toisiimme tutustuessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti